Rooman reissu on ohi ja on aika purkaa sieltä tehtyjä sosiologisia havaintoja. Sosiologi tutkii ihmisten käyttäytymistä yhteiskunnan osana, ja minussa on hieman tätä vikaa — olenhan sitä jonkin verran yliopistossa lukenut.
Suurkaupungin vilinää
Rooma on Italian väkirikkain kaupunki ja sen metropolialueella asuu 4,2 miljoonaa ihmistä. Väljyyteen tottuneen suomalaisen ensimmäinen havainto oli, että ihmisiä on kaikkialla — joka kolossa ja kadunkulmassa. Liikennevälineet olivat aina täynnä ihmisiä. Matkustimme vaimon kanssa usein metrolla, ja ainoastaan yhdellä matkalla pääsimme hetkeksi istumaan alas. Muutoin seisomme aina koko matkan ajan.
Kaupunkirakentaminen on tiivistä ja hukkaneliöitä ei ole. Kadut ovat kapeita ja jalkakäytävät Suomeen verrattuna pelkkiä polkuja. Joka nurkassa on matkamuistopuoti tai kahvila. Liikenne on suomalaisin silmin täyttä kaaosta; itse olen jopa kotimaan mittapuulla ylikohtelias kuljettaja. Roomassa en pääsisi ensimmäisestä risteyksestä eteenpäin ollenkaan, koska en uskaltaisi olla tarpeeksi röyhkeä kuljettaja.
Kaikki toimii — omalla logiikallaan
Italialaisen ja suomalaisen temperamentin eron huomasi erityisesti jonotustilanteissa, joita reissun aikana tuli koettua liiankin monta. Suomessa toimitaan järjestäytyneesti, organisoituneesti ja jopa byrokraattisesti. Jono on jono ja sillä selvä. Omalla käytöksellään ei voi mitenkään vaikuttaa siihen, mikä paikka jonossa on.
Roomassa jonottaminen on paljon enemmän kaaosta. Lippusiimat ja tolpat on vedetty suomalaisin silmin miten sattuu, jos sellaisia nyt ensinkään on käytössä. Selkeitä ohjelappusia ei monessakaan paikassa ollut, vaan logiikka piti itse hoksata. Jos tätä ei turistina heti ymmärtänyt, paikalliset antoivat pitkiä katseita. Jonossa myös tehtiin poikkeuksia; jos jollain vaikutti olevan tulipalokiire, niin hänet saatettiin päästä edelle, eikä paikalliset siitä tuntuneet loukkaantuvan.
Äänenkäyttö oli myös ihan eri toista kuin kotisuomessa. Se, mikä suomalaisin silmin näyttää riitelyltä, on italialaisille varsin normaali tapa käydä keskustelua. Suomessa poikkeaman hiljaisuuden rytmistä huomaa heti, Roomassa on toisinpäin — jos tulee hiljainen hetki, niin heti tulee tunne, että jokin on vialla. Häly ja melu kuuluvat asiaan.
Turisteja riesaksi asti
Turismi on Roomassa ja muuallakin Italiassa kuuma puheenaihe. Monet valtiot haluavat nimenomaan houkutella turisteja maahansa, mutta Italiassa ongelma on päinvastainen, niiden määrää halutaan pikemminkin vähentää. Tätä varten on käytössä myös turistivero, jota itsekin jouduimme maksamaan hotellin respassa 48 euroa.
Roomassa lähes kaikki asiakaspalveluammateissa olevat puhuivat kyllä englantia, mutta eivät tehneet sitä kovinkaan mielellään. Pyrinkin kaikki asiakaspalvelutilanteet aloittamaan sanomalla ciao ja päättämään grazie, osoittaakseni tällä tavoin jotain kunnioitusta paikallista kieltä ja kulttuuria kohtaan. Oliko sillä lopulta mitään merkitystä, sitä en oikein osaa sanoa.
Poliisi ja armeija ovat näkyvillä
Suomessa poliisi tekee hyvin vähän passiivista näkyvää valvontaa. Italiassa valtionpoliisia, karabinieereja ja armeijan väkeä näkyy kaikkialla vilkkaissa paikoissa jalkautuneena. Esimerkiksi Terminin juna-asemalla saattoi huomata yhdellä vierailulla kymmeniä poliiseja, vaikka selkeästikään mitään erityistä tehtävää ei ollut päällä. Silmiinpistävä ero suomalaiseen katukuvaan oli myös se, että turvallisuusviranomaiset kantoivat mukanaan rynnäkkökivääriä, joka oli näkyvästi esillä.
Taustalla on lainsäädännöllisiä ja kulttuurisia eroja. Suomessa poliisi ja muut viranomaiset pyrkivät suorittamaan tehtävänsä vähin äänin ja ylimääräistä hälyä aiheuttamatta. Italiassa on selkeästi toisinpäin — poliisi on selkeästi näkyvillä ja valmiina toimintaan. Tai ainakin sellaisen mielikuvan se turistille välittää. Henkilöstä ja persoonallisuudesta riippuen tämä joko lisää tai vähentää turvallisuudentunnetta. Omalla kohdalla se lisäsi, vaimon kohdalla vähensi.
Ei helpoin turistikohde
Suomalaiselle Rooma ja Italia eivät ole se helpoin paikka matkustaa. Kulttuurierot ovat melkoisen suuret ja paikalliset eivät ole kovinkaan innokkaita käyttämään englannin kieltä — vaikkakin käytännön pakosta sitä joutuvat paljon tekemään.
Väljyyteen, rauhallisuuteen ja byrokraattiseen organisointiin tottuneelle suomalaiselle italialainen elämänmeno näyttäytyi aluksi hallittuna kaaoksena. Hermosto meni heti ylivireystilaan kaikista ärsykkeistä, joita tulvi joka suunnasta. Jo muutamassa päivässä tähän kuitenkin alkoi tottua, ja uskonpa, että sopeutuvaisena olentona myös suomalainen sulautuisi paikalliseen elämänmenoon, jos siellä pidemmän pätkän aikaa viettäisi.
Kommentit
Lähetä kommentti