Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa.
80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.
Päätöksen taustat
Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020.
Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu.
…pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä.
Kaikki maltilliset keinot painonpudotukseen ja kuntoiluun on koitettu eivätkä ne ole tuottaneet toivottua tulosta. En joulun pyhien jälkeen 27. joulukuuta enää keksi muuta keinoa kuin aloittaa radikaalin neljän kuukauden mittaisen tehokuurin, alkaen heti.
Lähestyvä 40 ikävuoden rajapyykki painoi myös mieltä. Pidän sitä eräänlaisena vedenjakajana, jonka jälkeen kehon rappeutuminen todella alkaa, ellei siitä pidä aktiivisesti huolta.
Tiivistettynä voi todeta, että tärkeimpiä motiiveja muutokselle olivat tuo sanoinkuvaamaton väsymys pitkien työvuorojen jälkeen sekä maltillisempien keinojen epäonnistuminen.
Mitä muutin?
Aikuisella ihmisellä on monenlaisia keskenään ristiriitaisia intressejä. Mentaalisesti olikin kyse prioriteettilistan uusimisesta. Ravinto ja liikunta oli nostettava paalupaikalle. Tämä tarkoitti asennetta, jossa sen kanssa ei voinut tehdä kompromisseja.
Keskeinen asia, josta liikakiloja kertyi, olivat pitkien työvuorojen jälkeiset hetket. Koska olin niiden päätteeksi aivan lopussa, niin paikkasin olotilaani syömällä käytännössä kaiken mitä jääkaapista löytyi. Se tuntui palkinnolta raskaan päivän päätteeksi. Tämä muodosti noidankehän, jossa painon nousun myötä olin kuukausi kuukaudelta enemmän väsynyt. Ensimmäinen asia oli opetella tästä rutiinista pois.
Otin aktiiviseen käyttöön itselleni ennestään tutun Fat Secretin kalorilaskurin. Opettelin sietämään nälän tunnetta. Perusterveelle ihmiselle se ei ole vaarallista, mutta etenkin ensimmäisen viikon aikana muistan sen tuntuneen sietämättömältä. Oli keholle shokki, että yhtä äkkiä kaloreita ei saanutkaan kuin sen 2000 tai vähän alle. Todella nopeasti siihen kuitenkin tottui, ihmiskeho sopeutuu monenlaiseen.
Aiemmin olin saanut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla hyviä tuloksia, joten otin tämän perusohjenuoraksi. Leipää en ole tainnut tänä vuonna syödä ollenkaan. Makaronia ja riisiä olen kyllä syönyt, mutta hyvin maltillisesti. Aloin tekemään salaatteja välipalaksi ja töihin lähes poikkeuksetta omat eväät. Tässä vaimo on ollut suunnaton apu, koska en itse millään ehtisi ruokia valmistaa 12-tuntisten vuorojen välissä.
Sanomattakin on selvää, että sellaiset ilmiselvät asiat, kuten keksit, karkit, pullat, munkit, jäätelöt ja muut sokeriset herkut jäivät kokonaan pois. Yksin asuessa näiden välttäminen oli hyvin helppoa, yksinkertaisesti ei vaan kaupasta ostanut mitään herkkuja kotiin. Nyt piti opetella siihen, että herkkuja saattoi kaapeista löytyä, mutta ne piti jättää rauhaan. Tämä oli yllättävän vaikeaa, mutta tavoitteen ollessa mielessä riittävän kirkkaana siihenkin sopeutui.
Liikunnan osuus
Kun puhutaan ”kuntokuurista” tai ”laihduttamisesta”, monille nousee mielikuva vastenmielisestä hikipäissään äheltämisestä aamuviideltä salilla tai räntäsateessa.
Liikunnan arvo piilee siinä, mitä se tekee stressitasoille ja henkiselle hyvinvoinnille. Todellinen muutos tapahtuu keittiössä ja liikunta tukee sitä.
Itselleni liikunta ei ollut ongelma, koska se kuului arkeeni jo ennen tätä vuotta. Lisäksi saan liikuntaa jo työni puolesta, 15 000 askelta työpäivän aikana on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Tuntuu, että liikunnan arvoa elämäntapamuutoksissa ylikorostetaan. Ymmärrän toki sen, että ihmiselle, jolle liikkuminen alun perinkin on vieras käsite, saattaa kynnys tuntua korkealta. Oma kokemus kuitenkin on, että tässä muutoksessa liikunta näytteli sivuroolia.
Alkuvuodesta tein satunnaisesti ulkona kävelylenkkejä ja lisäksi kävin kerran tai pari viikossa salilla tekemässä joko punttitreenin tai aerobista. Kun lumet sulivat, aloitin hölkkäämään ja tekemään juoksulenkkejä. Ei mitään erityistä liikuntaan liittyvää tavoitetta mielessä. Yksinkertaista ja helppoa.
Työhousujen tarina
Joulun aikaan työhousuni olivat niin tiukat, että pelkäsin napin lentävän irti omia aikojaan. Ensimmäinen merkki muutoksesta olikin se, että housut alkoivat roikkua ja vyöhön piti tehdä uusi reikä. Se oli hetki, jossa tuntui konkreettisesti onnistuneensa.
Aluksi minulla ei ollut mitään numeromääräistä tavoitetta. Kevään edetessä sellainen muotoutui kuin itsestään — vappuun mennessä kaksinumeroisiin. Loppusuora osoittautui hankalaksi, mutta pääsin vappuaatoksi lukemiin 98,8 kg. Tuntui hyvältä saada pitkäjänteisestä ja päämäärätietoisesta työstä palkinto.
Vappu oli symbolinen päätepiste, mutta mikään todellinen maali se ei tietenkään ole. Tarvitsin vaan sellaisen intensiivijakson, tehokuurin, jossa sain isoja muutoksia aikaan. Tässä vaiheessa olen itselleni kiitollinen, että siihen ryhdyin.
Seuraavaksi sitten siirrytään loppuelämän mittaiseen projektiin, eli painonhallintaan ja terveellisten elintapojen ylläpitoon.
Kommentit
Lähetä kommentti