Olemme rakentaneet yhteiskunnan, joka asettaa nuoret valtavaan painekattilaan — ja sitten ihmettelemme, miksi mielenterveys horjuu. Esittelen seuraavaksi presidentilliset kolme pointtia, jotka kertovat jotain olennaista ongelman juurisyistä.
1.) Valinnanvapaudesta valinnanpakkoon
On tietysti hieno asia, että olemme edenneet sääty-yhteiskunnasta eteenpäin, eikä sosiaalinen asema määrity suoraan syntymän hetkellä. Mutta pahoin pelkään, että kehityksessä on heilahdettu liiaksi toiseen ääripäähän.
Elämme individualismin kultakautta, ja osana tätä vannomme valinnanmahdollisuuksien nimeen. Pienestä pitäen opetamme lapsille heidän olevan uniikkeja yksilöitä, joista voi tulla mitä vaan. Kaunis, mutta äärimmilleen vietynä erittäin haitallinen ajatus.
Peruskoulunsa päättävä nuori on vielä lapsi, mutta hänelle on sälytetty valtava vastuu. Täytyy päättää, mitä ”haluaa olla isona.”
Lisäkerroksen surullisuutta tuo, että tätä vaihetta on poliittisilla päätöksillä entisestään ladattu. Korkeakoulujen pääsykokeissa ylioppilastodistuksen painoarvoa on lisätty ja miltei kaikki paikat varataan ensikertalaisille hakijoille. Aikuiskoulutustuki on poistettu kokonaan. Päätösten on parempi mennä kerralla oikein.
Epävarmuudelle ja hapuilulle ei ole sijaa, juuri siinä iässä, kun ihminen yleensä on suunnassaan vielä epävarma ja hapuileva. Väljempinä aikoina riitti, että penkkarien aikaan alkoi olla selvillä mihin jatkokoulutukseen ja ammattiin halusi hakeutua. Toista on nykyään. Jo lukion alkaessa on parasta olla selkeä suunnitelma tulevaisuudesta. Myöhäisheränneet jäävät auttamatta jälkeen kovassa ja paineistetussa kilpailutilanteessa.
2.) Koulutusinflaatio
Tätä kirjoittaessa on ainakin kolme vuotta eletty matalasuhdanteessa, jossa työpaikat ovat kiven alla — niin nuorille kuin kaikille muillekin. Ekonomistit uutislähetyksissä rauhoittavalla äänellä tyynnyttelevät, että käänne on ihan nurkan takana, mutta se nurkka tuntuu aina vaan loitontuvan horisonttiin.
Koronavuosina tehtiin listauksia yhteiskunnan kannalta kriittisistä ammateista. Tuloksena oli pitkä lista suorittavan tason duunariammatteja sairaanhoitajista opettajiin ja rekkakuskeihin. Listoilta puuttuivat korkeasti palkatut erityisasiantuntijoiden ja HR-päälliköiden tehtävät.
Tämä paljasti ilmeisen ristiriidan — sanomme yhtä, mutta tarkoitamme toista. Arvostamme kriittisiä ammatteja puheissa, mutta emme ohjaa nuoria niihin. Ei, kehotamme ja patistamme hankkimaan mahdollimman korkean tutkinnon.
Menneinä vuosikymmeninä strategia oli mitä toimivin, mutta maailma on muuttunut. Työelämästä on tullut niin kovaa ja äärimmäisen kilpailtua, että pelkällä tutkinnolla ei painoarvoa ole. Nuoren, juuri työelämään astuneen ihmisen näkökulmasta tämä on petetty lupaus. Lisää suolaa haavoihin kaadetaan sanomalla, että itsepähän olet koulutusalasi valinnut ja ihan omaa syytä, että et kouluttautunut ammattiin, jossa oli työtä runsaasti tarjolla.
3.) Some ja kulttuurisodat
Kulttuurisodilla tarkoitetaan yhteiskunnallisia kiistakysymyksiä, joissa vastakkain ovat erilaiset arvot, identiteetit ja maailmankuvat. Usein ne liittyvät teemoihin kuten sukupuoli, kansallinen identiteetti, uskonto tai sananvapaus.
Kulttuurisodat jakavat ihmiset eri leireihin ja heimoihin. Sosiaalisen median algoritmit suosivat äärimmäistä sisältöä, joten kaikkien kärkevimmät ja loukkaavimmat mielipiteet saavat eniten näkyvyyttä.
On syntynyt termejä kuten ”wokettaminen” ja ”manosfääri.” Mitä tunnepitoisempaa ja polarisoivampaa keskustelu on, sitä todennäköisemmin se sometodellisuudessa menestyy.
Aikuisellekin tämä on rasittavaa ja kuluttavaa, mutta nuorelle suorastaan turmiollista. Jatkuva altistuminen äärimmäisille ideologioille aivojen ollessa vielä kehitysvaiheessa johtaa ajattelun kuplautumiseen ja rakenteilla olevan identiteetin pirstoutumiseen.
On hyvin helppoa ajautua mukaan kulttuurisotien laineisiin. Jotta oma ideologia toimii, niin tarvitaan vahva viholliskuva. Joku suuri eksistentiaalinen paha, mitä vastaan taistella.
Tämä ei ole tervettä ja tekee tuhoja nuoren mielelle.
Yltiöyksilöllinen kulttuuri, valinnanpakko, työelämän raadollisuus, kaikki yhdistettynä sosiaalisen median kulttuurisotia kiihdyttävään ilmapiiriin. En yhtään ihmettele, miksi nuorten mielenterveys rakoilee tällaisessa ympäristössä.
”Nuori” ja ”nuoriso” ovat varsin liukuvia käsitteitä, joten täsmennän, että tässä tekstissä ”nuorella” tarkoitan ikähaarukkaa 15–30 vuotta, eli skaala ulottuu peruskoulunsa päättävistä teineistä työuransa alkupuolella oleviin nuoriin aikuisin
Kommentit
Lähetä kommentti