Siirry pääsisältöön

Katkeroitunut keskiluokka teki Trumpista presidentin


Tänä aamuna varmistui Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen 45 presidentiksi. Tulos oli yllättävä, koska gallupit povasivat demokraattien Hillary Clintonin voittoa. Onkin universaali ilmiö, että gallupit ennustavat entistä kehnommin vaalien lopputulosta. Kannassaan epäröivien määrä on valtavan suuri ja näin ollen vaalipäivänä voimasuhteet saattavat keikahtaa päälaelleen. Suomessakin tämä on nähty kun Perussuomalaiset ovat kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa pärjänneet erinomaisesti nimenomaan vaalipäivänä, vastoin gallupeja ja ennakkoäänien odotuksia.

Olen aiemmin kirjoittanut toivovani Hillary Clintonin valintaa ja sen takana seison. Trump on liian suuri kysymysmerkki. Eritoten minua kavahduttaa Trumpin näennäinen Venäjä-myönteisyys. Jos maailmanpoliittinen tilanne entisestään kärjistyy saattavat Trump ja Putin keskenään sopia suurista jakolinjoista Molotov-Ribbentrop sopimuksen tapaan. Siinä ei liittoutumattomalla Suomella olisi mitään muuta kuin pelinappulan virka. Toinen asia, mikä Trumpissa minua pelottaa on hänen suhtautumisensa ympäristöpolitiikkaan. Jos Yhdysvallat Trumpin johdolla päättää, että Pariisin ilmastosopimus on pelkkää kukkua ja rajoittaa taloudellista kasvua, niin muiden maiden helppoa seurata USA:n esimerkkiä ja jättää noudattamatta sopimusta. Se veisi maailmaa taas monta kymmentä vuotta taaksepäin.

Ehkäpä kaikkein mielenkiintoisin kysymys on, mistä Trumpin suosio kumpuaa? Vastaus kuuluu, että keskiluokan tyytymättömyydestä. Yhdysvalloissa, samoin kuin muissakin länsimaissa keskiluokan suhteellinen asema on kurjistunut jo pitkän aikaa. Etenkin teollisilla aloilla työskentelevät keskiluokkaiset ihmiset ovat globalisaatiokehityksen häviäjiä. Koko poliittinen järjestelmä tuntuu heille vieraalta ja vaikutusmahdollisuudet olemattomilta. Heidän näkökulmastaan poliitikot edustavat samaa valtaeliittiä, jota kansainvälisillä finanssimarkkinoilla huseeraavat ökyrikkaat pankkiirit.

Tuosta maaperästä on populistin helppo ponnistaa. Riittää, että väittää haastavansa korruptoituneen systeemin. Sehän oli Trumpin koko kampanjan pääasiallinen sanoma – vastaehdokas Clintonin maalaaminen korruptoituneeksi valtaeliitin lähettilääksi. 


Kuva: yle.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...