Siirry pääsisältöön

Potkupallofanit vs. Kendojanarit



Eilinen jalkapallon EM-karsintaottelu Pohjois-Irlanti vs. Suomi keräsi Ylen TV2:lla kehnot katsojaluvut. Keskiarvoksi jäi 300 000 katsojaa, joka on todella vähän sunnuntai-illan ”prime timessa” valtakunnallisella kanavalla. Tällä kertaa maajoukkueesta ulos jäänyt Real Madrid Castillan hyökkääjä Eero Markkanen twiittasi uutisen kuultuaan seuraavasti: Hävetkää suomalaiset. 300k katsojaa eilen vaikka peli paljon tärkeämpi kuin esim Skoda cupin finaali. Skoda Cupilla Markkanen viittaa jääkiekon MM-kisoihin, joissa Skoda on ollut usein sponsorina. 

Markkasen typerä twiitti lähti leviämään somessa ja aiheutti nopeasti täysin perustellun vastareaktion jääkiekkofanien keskuudessa. Tänään onkin vellonnut ”somesota”, jossa vastakkain ovat elitistiset potkupallofanit ja karjalalippispäiset kendojanarit. 

Suomalaiset futisfanit ovat elitistisiä snobeja, jotka katselevat lätkäfaneja nenänvartta pitkin ja pitävät näitä jotenkin alemman luokan ihmisinä. Sivistymättöminä lampaina, jotka juoksevat menestyksen perässä mihin vaan. Futisfanit jaksavat myös alituiseen muistuttaa kuinka jalkapallo on maailman suurin ja harrastetuin laji, jossa menestyksen saavuttaminen ei ole ihan yhtä helppoa kuin jääkiekon kaltaisessa marginaalilajissa. Kuinka jääkiekko on päätöntä kohellusta, kun futiksessa pitää osata paljon muutakin. 

Lätkäfanit taas jaksavat ilkkua kuinka kotimainen jalkapallo on potkupalloa ja tosimiehet kannustaa Tapparaa ja Liverpoolia. Futisfanit nähdään ihmeellisinä snobeina ja itse laji tylsänä pallon siirtelynä, jossa ei tapahdu koskaan mitään. Tiukan paikan tullen lätkäfani kaivaa esiin katsojalukukortin ja lisää, ettei kotimaista futista katso ennen kuin Suomi menestyy. 

Nuo stereotypiat pitävät paikkaansa, valitettavasti. Viiden miljoonan ihmisen kansalla ei oikeasti olisi varaa tuollaiseen typerään hiekkalaatikkotappeluun. Kaiken lisäksi jääkiekon Liigaa ja futiksen Veikkausliigaa ei edes pelata päällekkäin kuin joitain viikkoja vuodessa. Tämä antaisi melko poikkeuksellisen mahdollisuuden penkkiurheilijalla seurata futista ja lätkää täysipäiväisesti limittäin.
Mutta kun ei. Mieluummin kaivaudutaan omiin poteroihin, joista aina välillä verbaalisesti tölväistään kaveria. On toki ihan luonnollista valita jompikumpi suosikikseen. Itsellä se on jalkapallo, mutta en halveeraa jääkiekkofaneja ”kendojanareiksi” tai miksikään muuksi. Ei se ole minulta pois, jos joku tykkää enemmän jääkiekosta tai kriketistä. Toivotan heidät tervetulleeksi futiskatsomoonkin. 

Kieltäydyn myös uskomasta sitä, että lajin suosio on suoraan verrannollinen menestykseen. Uskon suomalaisten urheilufanien olevan sen verran fiksua porukkaa. Ainakin toivon, että ihmiset voisivat arvostaa suomalaista futista, vaikka sitä arvoturnauksen lopputurnauspaikkaa ei heti tulisikaan. Ei se voi olla pelkästään siitä kiinni. 

Vastakkainasettelua tulee purkaa oli kyseessä sitten maaseutu vs. kaupunki tai lätkä vs. futis. Se tapahtuu vain ja ainoastaan asenteita muuttamalla ja asenteet muuttuu aina kaikista hitaimmin. Sen vuoksi vastuu on jokaisella lätkä- ja futisfanilla. Rakenna, älä riko. Arvosta, älä hauku. Mieti sekunti ennen kuin twiittaat toista lajia halventavan viestin. Ja näin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...