Siirry pääsisältöön

Kuka olet ja mitä muille näytät?



Olen tällä viikolla mietiskellyt ihmisyyden olemusta. Tai jos laskeudutaan tuolta yläkäsitteestä maan pinnalle, niin sitä kuinka paljon erilaisia puolia ja kerroksia kussakin ihmisessä on. Jokaisessa henkilössä on niin paljon kerroksia, että niitä on mahdotonta ymmärtää ja tietää. Sen takia onkin helppoa ja jopa pakollista lokeroida tietyn ominaisuuden mukaan. Pekka on se älykkö, Merja on liikunnallinen, Virpi se vitsailija ja niin edelleen. 

Koska jokaisella ihmisellä on niin monta tasoa niin kuinka hyvin sitten voi toisen tuntea? Sanoisin, että vain välittömässä lähipiirissä olevat ihmiset (käytännössä perheensä) pystyy tuntemaan perinpohjin. Lokerointi tietyn ominaisuuden perusteella saattaa luoda hämmentäviä tilanteita. Mitenkä suhtautua siihen jos aina fiksusti artikuloiva kaverisi yhtä äkkiä töksäyttää jotain hyvin pinnallista kommentia? Siinä menee hetkeksi pasmat sekaisin. 

Omaa perusluonnettaan ja ominaisuuksiaan on hankala tietoisesti muuttaa. Osaltaan kyse on kuitenkin siitä, minkä puolen itsestään haluaa näyttää missäkin porukassa. Sekin kaveri, jonka olet oppinut tuntemaan raivopäisenä futisjoukkueen faniryhmän jäsenenä on monisyinen kokonaisuus, jolla on useita eri kerroksia. Siis ihminen. 

Idea kirjoituksen taustalla lähti itsereflektion kautta. Itselläni ainakin on valtavasti kiinnostuksen kohteita ja erilaisia ”persoonia.” On itsestään selvää, että ollessani katsomassa ammattipainia, ollessani töissä järkkärinä ja osallistuessani vaalitilaisuuteen on aivan eri puolet persoonastani esillä. Kaikki nämä puolet minusta kuitenkin löytyvät. Joskus on hieman hankalaa löytää sopiva balanssi kaikkien näiden eri ”persoonien” välillä. Mitä näyttää ja minkä jättää piiloon? Mielenkiintoista olisikin, jos eri elämänaloilta tutut ihmiset lokeroisivat minut vaikka muutamalla sanalla. Sieltä tulisi varmasti laidasta laitaan kaikkea, ja sama pätee kehen tahansa ihmiseen.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...