Siirry pääsisältöön

Aloituspaikkoja lisätään



Helsingin Sanomat uutisoi 18.10 hallituksen lisäävän korkeakoulupaikkoja seuraavassa viidessä vuodessa noin 6 000:n aloituspaikan verran. Muun muassa rakennusarkkitehdin amk-koulutus ollaan palauttamassa ja kauppatieteilijöitä ja sairaanhoitajia koulutetaan tulevan viiden vuoden aikana yli tuhat ennakoitua enemmän. 

Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava suhtautui asiaan nihkeästi. Jo tällä hetkellä korkeasti koulutettuja työttömiä on noin 38 000, ja aloituspaikkojen lisääminen vain kärjistää ongelmaa. Kylmää numeerista faktaa on hankala lähteä kiistämään, mutta siltikin ensireaktioni uutisen lukiessani oli ”hieno homma.” 

Työurien pidentäminen (etenkin alkupäästä) on ollut todellinen kesän ja syksyn trendiaihe. Pitkien opiskeluaikojen sijaan suureksi ongelmaksi on noussut välivuodet koulutuksen nivelvaiheissa. On melko yleistä, että lukiosta ei siirrytä suoraan korkeakouluun. Osalla syynä on tietysti halu pitää taukoa opiskelusta, mutta aika monella kuitenkin syy on se, että ei päässyt kouluun sisään. Korkeakouluihin on mahdollista pyrkiä vain kahdesti vuodessa, ja toisinaan sisäänpääsyyn vaaditaan 4-5 yritystä. Lyhyelläkin matematiikalla pääteltynä tuo tarkoittaa kahta välivuotta. 

Akava pelkää aloituspaikkojen lisäämisen luovan 10:n vuoden aikajänteellä ylitarjontaa tietyille aloille. Voi olla, mutta kärjistäen: entä sitten? Vaikka vastavalmistuneelle maisterille ei heti olisikaan tarjolla koulutustansa vastaavaa vakipaikkaa, niin heillä on kuitenkin se tutkinto taskussaan. Unelmien duunipaikkaa odottaessa voi joutua tekemään pätkä- ja silpputöitä, mutta kylmästi ajateltuna niitäkin tehdessään on yhteiskunnalle hyödyksi. Yksilötasolla asia tietysti voi olla vaikea, etenkin jos on perhettä elätettävänä ja lainaa maksettavana, mutta edelleenkin ne maisterin paperit antavat aika vahvan ”takuun” paremmasta ja vakaammasta huomisesta. Lähtökohta on joka tapauksessa parempi kuin ilman sitä tutkintoa, mikä on koko ajatukseni ydin. Ripaus positiivisuutta ei olisi tässäkään asiassa pahasta.
-Matti



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...