Vartijaksi voi kouluttautua useampaa eri
reittiä. Pääasiassa alalla päädytään turvallisuusalan perustutkinnon tai
kurssien kautta. Turvallisuusalan perustutkinto on ammattikoulutasoinen
120 opintoviikkoa kestävä kokonaisuus. Peruskoulusta sinne hakeutuneet
opiskelevat 2-3 vuotta, aikuiskoulutuksena sen voi suorittaa
huomattavasti lyhyemmässä ajassa.
Toinen ja yleisempi vaihtoehto on tämä
paljon puhuttu kurssitus. Ensiksi käydään 40h kestävä ”vartijan työn
perusteet” kurssi. Tämän jälkeen voit hakea kotikunnan
poliisilaitokselta hyväksyntää väliaikaiseksi vartijaksi. Hyväksynnän
jälkeen saat toimia vartijana enintään 4 kuukauden ajan
kalenterivuodesta. Mikäli vartiointia haluaa tehdä pääasiallisena
työnään on tuon 40h kurssin lisäksi käytävä 60h ”vartijan peruskurssi.”
Tämän jälkeen kotikunnan poliisilaitos myöntää 5 vuotta kerrallaan
voimassa olevan vartijakortin. 100 tunnin koulutuksen jälkeen olet siis
valmis vartija. Mikäli työmahdollisuuksia alalla haluaa laajentaa, niin
kannattaa myös hankkia järjestyksenvalvojakortti. Tämän koulutuksen
kesto on 32h. Kurssitusten kautta vartiointialalle päätyvä siis
kouluttautuu enimmillään 132 oppitunnin verran, ja etenkin kesäaikaan
töissä on paljon myös ainoastaan 40 tunnin koulutuksen käyneitä.
Nopealla koulutuksella on hyviä puolia.
Vartiointi sopii erinomaisesti vaikkapa korkeakouluopiskelijoiden
sivutyöksi. Kouluttautuminen ei kestä pitkään ja hommia voi tehdä myös
lukuvuoden aikana, sillä vartiointityöt useasti keskittyvät
iltavuoroihin. Vartiointiala voi olla myös ulospääsy esimerkiksi toiseen
asteen koulutusta vailla olevalle työttömälle. Vartijan koulutus maksaa
yhteiskunnalle vain pienen murto-osan siitä, mitä vaikkapa
sairaanhoitajan tai metallityöläisen koulutus. Yhteiskunnalle se on
erittäin kustannustehokas tapa saada ihminen veronmaksajaksi.
Vartijakurssien järjestämisestä vastaavat aikuiskoulutuskeskukset ja
kurssit maksetaan yleensä omakustanteisesti tai työnantajan puolesta.
Huonoja puolia onkin sitten pitkä liuta.
Ohuen koulutuspohjan vuoksi alalle päätyy hyvin sekalaista sakkia
erilaisine motiiveineen. Löytyy niitä ”ramboja”, jotka etsivät pyssyn
pauketta ja sitten myös huonosti motivoituneita yksilöitä, jotka tekevät
hommia vain sen vuoksi, ”koska muutakaan ei ole.” Suurin osa on toki
ihan täysipäistä ja fiksua porukkaa, mutta noita ”mätiä omenoita” mahtuu
vartiointialalle liian paljon, koska koulutusvaatimus on niin ohut.
Tämä verrattain suuri ”epäpätevien” joukko
sitten vetää koko alan maineen lokaan. Vartiointialan arvostus kansan
keskuudessa rypee pohjamudissa. Pinttymä siitä, että vartijat ovat
poliisikoulun kokeissa reputtaneita luusereita tuntuu edelleen olevan
voimissaan.
Poliisin määrärahoja ollaan viime vuosina
supistettu ja tämä on luonnollisesti pakottanut priorisointiin. Poliisit
haluaisivat ulkoistaa ”epämiellyttävät ja vähäpätöiset” tehtävät
yksityisille toimijoille, eli vartiointifirmoille. Näihin tehtäviin
kuuluu mm. sakkojen kirjoittaminen näpistelijöille sekä säilöönotettujen
putkavartiointi. Poliisia hurjasti työllistyvä sammuneiden kerääminen
kaduilta on myös joissakin puheenvuoroissa tullut esille.
Poliisin kannalta tuo tietysti kuulostaa
hyvältä. Alkoholisti-Pekan kerääminen bussipysäkiltä joka ilta maijan
kyytiin ei ole sitä hehkeintä työtä ja kuluttaa hurjasti resursseja.
Ymmärrän myös poliisin turhautumisen tulla paikalle joka ainoa kerta,
kun joku näpistää Prismasta kaljaa ja sipsipussin. Mutta onko
vartiointialalla oikeasti pelimerkkejä ottaa nämä tehtävät hoitaakseen?
Ennen kuin vartijoiden oikeuksia ja
velvollisuuksia lähdetään yhtään laajentamaan, niin koko alalle täytyisi
tehdä koulutusremontti. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että
kurssitusten kautta vartijaksi ei enää voisi kouluttautua vaan
minimivaatimuksena olisi turvallisuusalan perustutkinto (tai sen
oppimäärää vastaava uusi koulutus) ”Mätiä omenoita” pääsee tiukastakin
seulasta läpi, mutta kokonaisuudessaan koulutusremontti parantaisi
vartijoiden keskimääräistä ammattitaitoa ja epäpäteviä henkilöitä
hommiin päätyisi huomattavasti vähemmän. Hitaasti, mutta varmasti
vartijoiden arvostus myös kansan keskuudessa nousisi. Stereotypiat ovat
toki tiukassa, mutta pidemmällä aikavälillä kohennusta varmasti
tapahtuisi. Koulutusvaatimusten nosto tietysti myös karsisi alkuunsa
”epäkelpoa ainesta” pois, ja koulutukseen hakeutuisi paremmin
motivoituneita opiskelijoita.
Tämä kaikki on vain kaunista unelmaa.
Suuret voimat ovat koulutustason nostoa vastaan, alkaen
vartiointifirmoista itsestään. Mikäli koulutusvaatimuksia nostettaisiin
toisi se painetta nostaa myös palkkoja. Esimerkiksi monissa
kauppaliikkeissä vartija seisoo kassalinjan takana vain yhden asian
takia: koska vakuutusyhtiö niin vaatii. Kauppaliikkeelle ja
vartiointifirmalle on käytännössä yksi hailee kuka siellä seisoo, ja
mitä tekee. Pätevyydellä ei ole juurikaan väliä.
Noidankehä menee näin: koska
vartiointialan koulutusvaatimukset ovat vähäiset, myös palkkaus on sen
mukainen. Huonon palkan vuoksi vartiointiala ei houkuttele pätevää
henkilöstöä, vaan he hakeutuvat esimerkiksi vaikkapa sotilasuralle,
poliisiksi tai palomieheksi. Ne pätevät henkilöt, jotka alalle päätyvät,
käyttävät sitä vain läpikulkureittinä kohti suurempaa päämäärää. Tämän
vuoksi vaihtuvuus alalla on todella suurta, ja sen vuoksi
palveluntuotannon taso vaihtelee rajusti. Joissakin toimeksiannoissa –
ikävä kyllä – tämä on täysin toisarvoinen asia, koska vartiointi
katsotaan pakolliseksi pahaksi, josta ei vakuutuslainsäädäntöjen vuoksi
päästä eroon. Joissakin toimeksiannoissa vartiointia taasen arvostetaan
korkealle ja toivotaan vaihtuvuuden vähentymistä ja paremmin koulutetun
henkilöstön palkkausta. Mutta tämän tavoitteen saavuttaminen vaatisi sen
ansiotason noston, ja siihen ei tietenkään ole halukkuutta miltään
suunnalta.
Suomessa vartiointialan suuria toimijoita
ovat Securitas, G4S, ISS ja Turvatiimi. Kaikki ovat osakeyhtiöitä,
joidenka päämäärä on tuottaa voittoa. Turvallisuus ja bisnes eivät tahdo
millään mahtua saman katon alle. Hintakilpailu on kovaa, ja sen vuoksi
toimeksiantosopimuksia joudutaan myymään hyvin pienillä katteilla. Tämä
taas heijastuu aivan suoraan työntekijöiden turvallisuuteen. Koska
palkkakustannusten jälkeen firmalle ei jää voittoa kovinkaan paljoa,
niin tarpeelliset varustehankinnat jäävät usein tekemättä. Tyhmempi
luulisi, että suojaliivit, viiltosuojahanskat ja hyvät työkengät
tulisivat automaattisesti työnantajan puolelta. Näin ei kuitenkaan ole,
vaan käytännössä näiden suojavarusteiden hankkiminen jää usein
työntekijän omalle vastuulle. Verottaja toki hyvittää näistä
hankinnoista osan, mutta siltikin on aika kova paukku yksittäiselle
vartijalle kustantaa omasta pussistaan esimerkiksi hyvät suojaliivit.
Niiden hinta kun pyörii siellä 500 euron tuntumassa. Omalta osaltaan
myös tämä vähentää alan houkuttelevuutta pätevän henkilöstön
keskuudessa.
”Kaikki tiet vievät Roomaan.” Tässä
tapauksessa kaikki ongelmat johtavat koulutukseen. Ennen kuin siihen
tehdään totaalinen remontti, en pysty kannattamaan vartijoiden
oikeuksien laajentamista missään muodossa.
Kommentit
Lähetä kommentti