2000-luvun alussa Yhdysvaltojen Kaliforniassa Berkeleyn yliopistossa luotiin koeasetelma, joka on sittemmin tullut maailmankuuluksi. Sosiaalipsykologit Paul Piff ja Dacher Keltner laittoivat koehenkilönsä pelaamaan Monopoly-lautapeliä ja seurasivat tapahtumia sivusta. Koeasetelmassa toiselle pelaajalle annettiin alusta alkaen epäreilu etu: hän sai enemmän rahaa, sai heittää noppaa kaksi kertaa vuorollaan ja keräsi enemmän palkkioita. Vastapuoli joutui noudattamaan tavanomaisia Monopolin sääntöjä, ollen siis lähtökohtaisesti täydellisesti alakynnessä.
Testin tulokset ja merkitys
Piffin ja Keltnerin tulkinnat näkemästään ravisuttivat juuria myöten käsityksiä ihmisluonnon käyttäytymisestä. Vaikka kaikille osapuolille oli alun alkaen selvää, että peli on peukaloitu, niin siitä huolimatta edun saaneet pelaajat osoittivat ylimielistä käyttäytymistä. He söivät enemmän pelipöydälle tarjolle laitettuja naposteltavia, liikuttivat pelinappuloitaan suurieleisemmin ja äänekkäämmin sekä alkoivat puhua voitoistaan ja taidoistaan ikään kuin ne olisivat heidän omaa ansiotaan. Häviölle jäänyt osapuoli turhautui, muttei voinut tehdä mitään epäreilua asetelmaa kohtaan.
Kansainväliseen tietouteen testi nousi vuonna 2013, kun Paul Piff piti aiheesta Ted Talk-puheen, joka keräsi nopeasti suuren määrän katselukertoja. Tämä puhe oli otsikoitu tunteita herättävästi: ”Does money make you mean?”
Testin päätulos oli siinä, että tutkijat havaitsivat pelkän sattumanvaraisen edun muuttavan ihmisen käyttäytymistä merkittävästi. Epäreilun edun saaneet pelaajat pääsivät voittoputkeen ja hyvin pian alkoivat pitää sitä omana saavutuksenaan, unohtaen lähtökohdat. Sosiologisesti ja psykologisesti käyttäytyminen liittyy vallan ja etuoikeuden käsitteisiin. Niillä on tapana vääristää ihmisen käsitystä itsestään ja muista.
Ihmisillä on myös tapoja rationalisoida etuoikeuksiaan; rikkaiden ja menestyneiden suusta on usein kuultu lausahdus, jossa omaa asemaa perustellaan kovalla työnteolla. Etuoikeuksia perustellaan usein myös luonnonlain kaltaisina faktoina: ”näin asiat vain ovat”. Ajatuksessa ”amerikkalaisesta unelmasta” tiivistyy myös yksi etuoikeuden rationalisoinnin muoto: ”kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet, mutta kaikki eivät vain jaksa yrittää yhtä kovasti kuin minä.” Tällainen asenne mitätöi kaikki rakenteelliset epäoikeudenmukaisuudet, joita tässä epätäydellisessä maailmassamme kyllä riittää. Monopeli-testi onkin tarina siitä, kuinka menestyjät ovat usein sokeita rakenteellisille epäoikeudenmukaisuuksille, joita koeasetelmalla kuvataan.
Laajempia sovelluksia
Vuosien mittaan Piff & Keltner laajensivat koeasetelmiaan monopolipelistä muihinkin testeihin, joista pystyivät tekemään huolestuttavia johtopäätöksiä. Rikkailla koehenkilöillä myötätunnon ja empatian tunteet olivat matalalla ja vastaavasti etuoikeutuksen tunne ja omaneduntavoittelu korkealla. Eräässä koeasetelemassa tutkittiin, minkä hintaluokan autoilla ajoivat todennäköisimmin väistivät suojatielle astumassa olevaa jalankulkijaa. Tulokset osoittivat, että mitä arvokkaampi auto, sitä todennäköisemmin he porhalsivat eteenpäin jalankulkijasta välittämättä.
Toisessa koeasetelmassa eri tuloluokista oleville ihmisille annettiin kymmentä dollaria vastaava summa, josta he saivat halutessaan lahjoittaa anonyymiksi jääneelle ihmisille haluamansa osuuden. Pienempituloiset ihmiset osoittautuivat huomattavasti rikkaampia anteliaimmiksi lahjoittajiksi.
Pitää taatusti paikkansa, että useat elämässään menestyneet ihmiset ovat tehneet lujasti töitä saavutustensa eteen. Usein he kuitenkin hukkuvat oman ylivoipaisuuden tunteeseensa ja unohtavat täysin, että kymmenet ja sadat miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat yhtä lailla tunnollisia ja ahkeria paiskimaan töitä. Palkintoa heille tästä puurtamisesta ei kuitenkaan samalla lailla suoda. Usein taustalla ovat rakenteelliset eriarvoisuudet ja puhtaat onnenpotkut.
Tuurilla ne laivatkin seilaa
Pohdittuani asiaa usealta kantilta olen tullut siihen johtopäätökseen, että puhtaalla onnella on elämässämme enemmän sijaa kuin haluamme myöntää. Ajatusleikin tasolla voimme kuvitella maailman, jossa kaikki rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus poistettaisi yhtälöstä ja meillä olisi käsissämme joukko samanlaisen korkean työmoraalin omaavia älykkäitä ihmisiä. Väitän, että tällaisessakin ideaalimaailmassa osasta tulisi rikkaita ja menestyviä, osasta köyhiä ja katkeria.
Ja mikä on se ero? Elämässään hyvin menestyneet ihmiset ovat jossakin elämänsä tärkeässä nivelvaiheessa saaneet ratkaisevan avun ja onnenpotkun, joka on avannut uusia teitä ja mahdollisuuksia. Tämä saattaa olla suhdeverkostoja; joku kaveri tuntee jonkun, joka pystyy auttamaan vaikkapa hyväpalkkaisen työpaikan saamisessa. Tällainen sattuma avaa aivan uudenlaisen elämänpolun, joka ei ilman sitä olisi mitenkään mahdollinen.
Taiteellisilla aloilla sattuman osuus on vielä suurempi; ajatellaan vaikkapa kahta toiveikasta kirjailijaa, jotka molemmat lähettävät samantasoisen tekstin kustannustoimittajalle. Laadullista eroa ei ole, mutta toinen saa kustannussopimuksen ja toinen ei. Missä piilee se ratkaiseva ero, joka muovaa näiden henkilöiden tulevaa elämänpolkua merkittävällä tavalla? Ei osaamisessa, ei ahkeruudessa, vaan sattumanvaraisissa tekijöissä: ajoituksessa, kustannustoimittajan kyseisen päivän mielentilassa tai jossakin mitättömän pienessä yksityiskohdassa.
Käsitys kovan työnteon siunauksellisuudesta ja tasavertaisista menestymisen mahdollisuuksista tyynnyttävät mieltämme ja luovat kuvan reiluudesta. Ymmärrettävästi haluamme uskoa näin. Hyvään vauhtiin päästyään menestyvillä ihmisillä iskee päälle se kognitiivinen vinouma, jossa menestys rationalisoidaan ja selitetään omalla ylivertaisuudella. Samalla unohtaen ne matkan varrella tapahtuneet pienet sattumukset, jotka ovat mahdollistaneet tapahtumien kulun, kuten ne ovat edenneet. Toinen — vähemmän onnekas — on voinut tehdä kaiken yhtä lailla oikein, mutta sitä onnenpotkua, jonkun antamaa ratkaisevaa tuuppaisua oikeaan suuntaan ei koskaan vaan satu kohdalle. Elämä on usein epäreilua ja tappiolle voi jäädä, vaikka paperilla tekisi kaiken oikein. Sattuman osuudella on suurempi merkitys kuin haluamme tunnustaa.
Kommentit
Lähetä kommentti