Tähän päivään kulminoitui syyslukukausi. Aamupäivällä pidin
pikku esitelmän aiheesta ammattiyhdistysliike, ja sitten kiireellä heti perään
tilastollisten menetelmien tenttiin toiselle puolelle kampusta. Näistä tuo
tilastollisten menetelmien kurssi on sellainen yhteiskuntatieteilijän klassinen
kompastuskivi, ja ymmärtäähän sen – humanisti ja matemaattiset kaavat sopii
huonosti yhteen. Tosin tämäkin on karkeahko yleistys, mutta suokaa se anteeksi.
Huomenna on sitten vielä yhdellä kurssilla yksi
kokoontumiskerta, ja sen jälkeen voi valmistautua joulun viettoon. Tai miten se
nyt opiskelijalla menee….työt kuitenkin kulkevat koko ajan mukana, joten työn
ja vapaa-ajan raja hämärtyy. Olen tässä itse itselleni asettanut tavoitteen,
että ennen vuodenvaihdetta pitäisi vielä pari kirjoitustehtävää saada
palautetuksi, joten ihan kokonaan irti työstä ei pääse vielä huomenna.
Puhun opiskelusta nimenomaan työnä, koska se kuvastaa
asennettani. Esimerkiksi juuri tuo tilastomenetelmien kurssi oli välillä niin
raskassuotuista tavaraa, että motivaatio luennoilla käymiseen ei kovin korkea
ollut. Sen ajatteleminen työnä helpotti, ja jokaiselle luennolle tuli
osallistuttua. Olen myös koittanut tehdä selvän eron työn ja vapaa-ajan välille
sillä, että teen mahdollisimman paljon hommia yliopiston kirjastolla, jossa
opiskelijoille on hyvät tilat olemassa. Kämpillä ollessa olen pyrkinyt pitämään
kouluhommat sivummalle, joskin ihan täysin en ole siinä onnistunut.
Olen siis tänä syksynä ollut melkoinen mallioppilas. En ole
juurikaan ollut luennoilta poissa, olen palauttanut kaikki annetut tehtävät
ajoissa, eikä hylättyjä ainakaan vielä ole tullut. Aina heikommilla hetkillä
koitan peilata siihen vaihtoehtoon, joka on loppuelämä duunarihommissa. Sen
jälkeen alkaa teoreettisen viitekehyksen konstruointi tai t-testin p-arvon
tulkinta kummasti maistumaan.
En sitten tiedä olenko ottanut itseni ja opiskelun ehkä
rahtusen verran liiankin vakavasti. Ei ole tullut lähdettyä oikein mihinkään
harrastukseen tai opiskelijatoimintaan mukaan, vaikka kyselty on ihan
kiitettävästi. Ehkäpä sitä voisi uudenvuodenlupauksen tehdä, että koittaisi
hieman tuossakin aktivoitua ja edes yrittää tutustua uusiin ihmisiin ainaisen
itsekseen möyröttämisen sijaan.
Sellaisia fiiliksiä vuoden kääntyessä loppua kohden.
Kaikkinensa saa suht tyytyväinen olla J
Kommentit
Lähetä kommentti