Siirry pääsisältöön

Suomi 100 - tänään ja huomenna



Vuosi oli 1997. Tuolloin olin kymmenvuotias ja Suomen 80-vuotista itsenäisyyttä juhlittiin jollakin teemapäivällä Valtimon Rumon alakoulussa. Tuolloin se jotenkin iski – hyvänen aika! Suomen 100-vuotispäivähän sattuu minun elinajalle, vaikka silloin olenkin jo ihan ikäloppu kolmekymppinen ukko.

Kaikki sen tietävät, että Suomen itsenäisyyden aika on ollut uskomaton menestystarina. Jakautuneen kansan yhdistyminen Neuvostoliiton sotilaallista uhkaa vastaan on oma ja ainutlaatuinen tarinansa. Ainakin yhtä hämmästyttävää on kuitenkin se, mitä tapahtui sodan jälkeisinä neljänä vuosikymmenenä. Sodan loputtua Suomi oli sotakorvauksien runtelema kehitysmaa, mutta 1980-luvun lopulla eräs maailman vauraimmista ja sivistyneistä valtioista. Se, jos mikä, on ylpeyden aihe.

Tuon jälkeen on tapahtunut paljon. Neuvostoliitto romahti, Suomea koetteli ankara lama, ja kovan poliittisen painostuksen seurauksena Suomi liittyi EU:hun. Nokian vetämänä 1990-luvun lopusta aina sinne vuoteen 2007 saakka elettiinkin uutta vaurauden aikaa, mutta sen jälkeen asiat ovat ottaneet käänteen huonompaan suuntaan.

Ilman omaa valuuttaa ja itsenäistä rahapolitiikkaa Suomi on erityisen altis globaalin finanssikapitalismin heilahduksille. Tämä tuli selväksi vuonna 2007 alkaneesta finanssikriisistä. On myös muita huolenaiheita globaaleja huolenaiheita – ilmastonmuutos, sodat ja näiden yhteisvaikutuksesta sikiävä pakolaisuus. Suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste on kaikkien aikojen ennätyslukemissa. Suomen koulutustason nousu on pysähtynyt ja 25-34 vuotiaista yhä harvempi on suorittanut korkeakoulututkinnon. 1970-luvulla syntyneet uhkaavat jäädä korkeiten koulutetuksi ikäluokaksi. Sosioekonominen nousu on yhä vaikeampaa. Keskiluokkainen ”unelma” on yhä hankalampaa saavuttaa.

Näiden yhteisvaikutuksesta on noussut se suurin ongelma, joka on kansan kahtiajakautuminen. Tämä vielä kulminoituu maahanmuuttokysymyksen ympärille. Se on toki iso asia, mutta mielestäni sen kautta puretaan myös enemmän pahaa oloa, joka johtuu kaikista edellä mainituista syistä. Jos 1920-, ja 30-luvuilla kansa oli jakautunut punaisiin ja valkoisiin, niin sitä se on nytkin – punaiset ovat vaan saaneet joukkoihinsa vihertävää väriä.

Nämä ovat asioita, joista on hyvä olla tietoisia ja määrätietoisesti pyrkiä etsimään ratkaisuja. Tänään 6.12.2017 on kuitenkin juhlapäivä, jolloin kannattaa keskittyä positiiviseen. Kyllähän moni asia on varsin hyvällä mallilla ja varsin epäsuomalaiseen itsekehuun riittää aihetta.

Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää jokaiselle J



 Kuva: eduskunta.fi

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...
Lähetä kommentti
Lue lisää