Siirry pääsisältöön

Mikä on kun ei nappaa?

Ylioppilaskunnan edustajistovaalit ovat nyt syksyllä. Oli mukavaa, että minuakin kysyttiin ehdolle, mutta päätin näissä vaaleissa varata itselleni ainoastaan äänestäjän roolin. Mutta mikä on kun ei kiinnosta?

Syksyllä 2013 imeydyin mukaan nuoriso-, ja opiskelijapolitiikkaan ihan täydellä teholla. Sitä myöten minut valittiinkin jopa Keskustanuorten Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtajaksi. Tuona syksynä ja seuraavana keväänä monet viikonloput hurahtivat erilaisissa koulutuksissa ja kokouksissa. Se oli aivan tavattoman antoisaa aikaa. Mukavaa lisää oli se, että koko ajan oppi uutta. Se tärkeämpi juttu olivat kuitenkin ne ihmiset, joihin Keskustanuorten, JOKE:n ja KOL:in kautta kerkesin tutustua. Tuolloin myös ”aatteen palo” oli vahvaa, ja mielessä ajoittain kajasteli mahdollisuus urastakin politiikan parissa. Mikään itsetarkoitus se ei koskaan minulle ollut, mutta yksi vaihtoehto muiden joukossa.

Sitten kävi kuten kävi, ja jouduin jättämään yliopiston peräti kolmeksi lukuvuodeksi. Jouduin myös eroamaan niistä luottamustehtävistä, jotka minulla olivat vuodelle 2014. Nyt kun tuohon on ajallista etäisyyttä, niin on helppo nähdä, että melkoisen kovaa haipakkaa tuota hommaa tuli painettua. Ei siinä paljon jarrua painettu, eikä sivupeileihin vilkuiltu. Joskus mietin, että mihinkähän tuo tie olisi vienyt?

Ajat muuttuvat ja ihmiset muuttuvat. Mielestäni Keskusta on oikein hyvä yleispuolue, ja puolueen jäsen toki olen edelleen. Mielenkiintoni kohteet ovat kuitenkin vaihtuneet tuosta 3-4 vuoden takaisesta. Silloin jaksoi sytyttää paikallispolitiikan pienet asiat ja vaikkapa opiskelijoiden ateriatuen puolustaminen. Opin, että politiikka on pieniä tekoja hitaalla tahdilla.

Nuo asiat ovat tänään aivan yhtä tärkeitä 3-4 vuotta sitten, mutta oma mielenkiinto on ajautunut mikrosta makroon, pienestä suureen. Kiinnostuksen kohteita ovat asiat kuten talousjärjestelmän toiminta, EU:n tulevaisuus, ilmastonmuutos ja siirtolaisuus. Eli kyseessä ei ole suuruusluokaltaan edes valtakunnan politiikka, vaan mitä suuremmissa määrin kansainvälinen politiikka. On selvää, että tuollaiset asiat harvemmin ovat esityslistalla ylioppilaskunnan edustajistossa :D

Omalta osaltani voikin sanoa, että opiskelijapolitiikka on taakse jäänyttä elämää, ja nuorisopolitiikan osalta tulee jo ikäkin vastaan. Nostan hattua yliopiston edustajistovaaleihin ehdolle lähteneille, ja etenkin kampanjoiden puuhanaisille-, ja miehille. Sitä ei moni arvaakaan, kuinka aikaa vievää ja kuluttavaa moinen homma oikeasti onkaan.


Kuva: isyy.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...