Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurrin kolumnit ovat aina erinomaista luettavaa. Ottaen
huomioon, että hän työskentelee valtamedian palveluksessa, niin melkoisen
päräyttäviä talousanalyyseja tulee viikko toisensa perään. Eilen 8.10
julkaistussa kolumnissa 1
Hurri pohtii kuinka käy, kun keskuspankit ympäri maailman hiljentävät
osto-ohjelmiensa tahtia? Tämä on erittäin hyvä kysymys, jota olen itsekin
pohtinut, tosin hieman erin näkövinkkelistä kuin Hurri.
Vuoden 2008 massiivisen finanssikriisin jälkeen Yhdysvaltain
keskuspankki (FED) aloitti velkakirjojen osto-ohjelman, jota kutsutaan myös
termillä ”quantitative easing” (QE). Euroopan keskuspankki (EKP), Japanin
keskuspankki, Kiinan keskuspankki ja Englannin keskuspankki seurasivat pian
perässä. Hurrin kolumnin mukaan pelkästään näiden neljän maailman johtavan
keskuspankin osto-ohjelmien myötä on markkinoille syydetty kymmenessä vuodessa
kymmenen tuhatta miljardia euroa rahaa. Tämä on lähestulkoon käsityskyvyn
ylittävä lukema, kymmentä seuraa 12 nollaa.
Tuota käsittämätöntä rahasummaa ei ole tietenkään jaettu
kansalaisosinkona ihmisille, vaan kanavoitu finanssimarkkinoille pankkien ja
muiden finanssilaitosten kautta. Oletettavasti hyvin pieni osa summasta on
mennyt aidosti tuottaviin investointeihin, jotka tuottavat myös työpaikkoja, ja
sitä kautta hyvinvointia. Sen sijaan nyt tuo rahamassa lihottaa osakkeiden ja
kiinteistöjen arvoja. Ollaankohan tässä puhaltelemassa melkoisen massiivista
velkalvytyskuplaa? Paperilla näyttää toki hyvältä – talous kasvaa, mutta
kasvaako hyvinvointi? Väittäisin ettei.
Selkeyden vuoksi kerrataan vielä kuinka QE-velkaelvytys
toimii. Valtio laskee liikkeelle valtion velkakirjoja, jotka se myy
liikepankille. Se toimii tässä välikätenä, ja myy velkakirjat keskuspankille.
Keskuspankki luo vastaavan määrän valuuttaa ja näin uutta rahaa on syntynyt
maailmaan. Tärkeätä on ymmärtää, että tämä (kuten kaikki raha) on velkaa.
Valtion on maksettava velkansa takaisin, ja tämähän tapahtuu tulevien
vuosikymmenien aikana veronmaksajien toimesta. QE-politiikan vuoksi
valtionvelat ovatkin räjähdysmäisesti kasvaneet. Esimerkiksi USA:n valtionvelka
ylittää tällä hetkellä 20 tuhatta miljardia dollaria. 2 Eli jälleen luku, jonka perässä on 12 nollaa.
Valtionvelkojen ollessa tuollaisissa sfääreissä pienikin
korkotason nousu muuttaa dramaattisesti kustannuksia. Juuri sen takia täällä
Suomessakin hallitukset toisensa perään ottavat prioriteetikseen
AAA-luottoluokitustason säilyttämisen, koska silloin korot ovat halvimmat
mahdolliset. Pohjimmiltaan talousjärjestelmä perustuu luottamukseen. Kuinka
kauan jaksetaan luottaa, että valtiot pystyvät hoitamaan velkavastuunsa? Kuinka
moni luottaa, että saa eläkkeensä täysimääräisenä? Ei tarvitse miettiä kuin
Islannin, Irlannin ja Kreikan esimerkkejä. Ei ole mikään luonnonlaki, että
luottamus valtion velan ja muiden vastuiden maksukykyyn säilyy.
Valtion velkakirjoja (eli bondeja) pidetään idioottivarmoina
sijoituskohteina. Tuotto tulee hitaasti, mutta varmasti. Edellä mainitun
valossa on kuitenkin mahdollista, että ikuisena pidetty luottamus murtuu. Mitäs
sitten tapahtuu? Noh, vastauksen tietää tyhmempikin – se tarkoittaisi
rahoitusjärjestelmän globaalia romahdusta.
Lähteet
Kuva: shutterstock.com
Kommentit
Lähetä kommentti