Siirry pääsisältöön

Suomi-laivan uusi kapteeni



Eurovaalimenestyksestä huumaantuneena Kokoomuksen puoluekokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi ja sitä myöten (pätkä)pääministeriksi Alexander Stubbin. Oletin, että äänestyksissä vahvimmilla olisi Jan Vapaavuori ja niin teki moni muukin. Stubbin valinta oli siis aito yllätys. 

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Kampanjansa aikana Stubb hurautti vastaehdokkaistaan Risikosta ja Vapaavuoresta oikealta ohi. Ehkäpä selkein ero tuli siinä, että Stubb liputtaa avoimen varauksettomasti Nato-jäsenyyden puolesta. Toisin kuin vaikkapa presidentti Niinistö. 

Stubb on varsin polarisoiva persoona. Monet häntä rakastavat, mikä on tullut eri vaaleissa hyvin selväksi. Mutta monet myös vihaavat. Leveä hymy ja näppärät twiittaukset eivät uppoa suureen osaan kansasta ja Kokoomuksen sisälläkin on käynnissä melkoinen myllerrys. Stubbilla onkin kova työ eri leireihin jakaantuneiden kokoomusaktiivien yhdistämisessä. Onnistuuko se? 

Uusi puheenjohtaja alkoi heti valintansa jälkeen pehmentämään kampanjan aikaisia lausuntojaan, mutta siitä huolimatta yksi asia näyttää selvältä. Jyrki Kataisen ajama maltillinen keskustaoikeistolainen linja tulee muuttumaan. On varmasti niin, että Kokoomuksessa on kaipuuta oikeistolaisempaan politiikkaan, omalle ydinalueelle. Heti ensi viikolla alkavat minihallitusneuvottelut, jossa pöydän ääreen istuutuu kaksi uutta puheenjohtajaa. Oikeistolainen kosmopoliitti Alex Stubb sekä SDP:n ay-taustainen Antti Rinne. Politiikan harrastajana on mielenkiintoista seurata millaiseen yhteisymmärrykseen nämä aatteiltaan hyvin eri laidoilla olevat miehet pääsevät.  

Stubbin valinta tarkoittaa eittämättä myös sitä, että erot puolueiden välillä tulevat paremmin esiin. Yhtä äkkiä poliittiseen keskustaan muodostui iso aukko. Viimeistään ensi kevään eduskuntavaaleissa sitten nähdään onko tilanteesta hyötyjänä Keskusta puolue, kuten tyhmempi saattaisi äkkiseltään kuvitella.
-          
- Matti

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...