Työn mielikuva

Mistä johtuu se, että suomalaisessa yhteiskunnassa mielikuva työnteosta on niin yksipuolinen? Monesti jo yläkoulun opettajat takovat oppilaittensa päähän, että työtä tehdään kasista-neljään (tai ysistä-viiteen) jossakin toimistotornissa omassa pienessä konttorissa. Samaa laulua ylistää myös eri medialähteet. Kun tehdään artikkelia työnteosta, niin hyvin monesti lähtökohtana on virka-aikana tapahtuva toimistotyö. Ikään kuin se olisi ainoa vaihtoehto.

Trendinä on se, että suomalaisia ei kiinnosta likaiset duunarihommat. Kolmivuorotyö vartijan ammatissa on esimerkiksi heti yök, ja vielä vähemmän kiinnostaa jotkin likaiset duunarihommat kuten putkimiehen tai vuodeosaston lähihoitajan työt. Alojen palkkaus myös korreloi arvostuksen kanssa. Pois lukien ehkä putkimies, jotka kuulemani mukaan saattavat päästä hyvillekin tienesteille.

Onhan se toki positiivista, että nuoria ihmisiä kannustetaan kurkottamaan potentiaalinsa äärirajoille ja hankkimaan mahdollisimman hyvä tutkinto. Ihan jokaisesta ei kuitenkaan ole korkeakoulun opiskelijaksi. Tuolloin pitäisi osata tarjota järkevä vaihtoehto. En ole ihan varma toteutuuko tämä. Media ja ympäröivä maailma kun on opettanut, että työtä on vain yhdenlaista. Tämä saattaa nuoren ihmisen päässä johtaa siihen päätöksen, että ei minusta mihinkään ole. Ja viisi vuotta myöhemmin samainen nuori onkin TE-toimiston vakioasiakas.

Asennemuutosta tarvittaisiin. Menestyviä bisnesmiehiä- ja naisia kyllä arvostetaan. Sen sijaan niitä, jotka rakentavat taloja ja teitä, vaihtavat mummojemme vaippoja ja auttavat peseytymään ei. Tätä menoa parinkymmenen vuoden kuluttua noita töitä eivät viitsi tehdä kuin maahanmuuttajat pakon edessä. Mielikuvat ”paskaduuneista” pitäisi saada murrettua. Mutta sitä ei tapahdu, ennen kuin asenteet muuttuvat.

Taloudellisesti Suomen valtio elää nyt synkkiä aikoja. Syömävelkaa joudutaan ottamaan joka vuosi ja yhteensä sitä on jo yli 90 miljardia €. Syitähän on monia alkaen Euroopan laajuisesta talouskriisistä, mutta aivan varmasti tuo summa olisi vähän pienempi, jos ”duunarihommien” mielikuva olisi houkuttelevampi. Sen myötä meillä olisi monta veronmaksajaa enemmän.

Seuraavan kerran kun käytte kaupassa, niin miettikää kuinka arvokasta työtä myyjät tekevät. Seuraavan kerran kun ajatte moottoritiellä, niin miettikää kuinka monta hikipisaraa sen rakentaminen on vaatinut. Tohtoreita ja maistereita tarvitaan, mutta todellisia työn sankareita löytyy myös muualta.