Hallitusrulettia

Kaksi ja puoli vuotta on puhuttu siitä, kuinka Jyrki Kataisen johtama sixpack hallitus on kykenemätön päätöksiin. Köyttä vedetään koko ajan kuuteen eri suuntaan ja jokaisella puolueella on omat kynnyskysymyksensä. Kataisen asemaa ei käy kateeksi.

Miten tällaiseen konklaaviin ollaan sitten päädytty? Perimmäinen syy löytyy suomalaiseen politiikkaan syvälle juurtuneesta ja äärimmilleen viedystä konsensus hengestä. Kaikkien pitää tulla keskenään toimeen. Aate on jalo ja nykypäivän globaalin maailman hengen mukainen. Onko tämä sitten paras tapa saada kasaan toimintakykyinen hallitus, joka pystyy tekemään myös kipeitä päätöksiä.

Etenkin Vasemmistoliitolle mukanaolo kokoomusvetoisessa hallituksessa tuntuu olleen katkera pala. Kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho eivät ensinkään sitoutuneet hallitusohjelmaan ja perustivat oman vasenryhmänsä jo ennen kuin eduskuntatyö pääsi alkamaan. Viime keväänä osinkoverouudistus sai vasemmiston näkemään punaista ja väläyttämään hallituksesta lähtöä. Vasemmistoliitto ja Kokoomus ovat suomalaisen poliittisen kentän ääripäitä, joten ei ihme, että näkemyseroja lähes joka asiasta löytyy.

”Kaikki pelaa” konsensus pitää myös poliitikot jatkuvasti varpailleen. Etenkin puoluieden johtoasemassa olevat henkilöt saavat tarkkaan punnita sanansa kritisoidessaan muita, koska seuraavien vaalien jälkeen edessä on mahdollisesti yhteistyötä hallituksessa.

Olisiko reilumpaa siirtyä kohti Ruotsin mallia? Siellä puolueet ilmoittavat jo ennen vaaleja, ketkä kelpaavat hallituskumppaneiksi ja ketkä ei. Luotaisi ikään kuin oikeisto ja vasemmistokoalitio, joiden väliltä kansalaiset saisivat valita. Esimerkiksi SDP voisi jo ennen vaaleja reilusti ilmoittaa, että hallitusyhteistyöhön Kokoomuksen kanssa ei lähdetä. Samalla SDP voisi ilmoittaa, että heidän voittaessaan vaalit hallitukseen kuuluvat heidän lisäkseen vaikkapa Keskusta, Vasemmistoliitto ja RKP. Näin ollen jokaisella demareita äänestäneellä olisi aavistus mitä tuleman pitää. Tuolla tavoin eripuraista sixpack hallitusta ei koskaan pääsisi syntymään.

Ideologisesti tuo järjestelmä ei ole yhtä hieno kuin nykyinen konsensukseen perustuva. Siitä olen kuitenkin varma, että tuolla tavalla saataisiin kasaan toimintakykyisempiä hallituksia, joiden olisi helpompi tehdä vaikeita päätöksiä, koska näkemyserot hallituksen sisällä eivät ole järisyttävän suuria. Kaikessa on toki kääntöpuolensa: tällainen oikeisto- ja vasemmistokoalitoihin perustuva järjestelmä olisi omiaan polarisoimaan yhteiskuntaa entisestään ja vaaleistakin häviäisi ”jännityselementti” kun periaatteessa äänestettäisi etukäteen kiveen hakatun koalition puolesta. Jännitys tulisi lähinnä siitä, mikä puolue saisi vaalivoittajana pääministerin salkun.

Itsekään en varauksetta kannata Ruotsin järjestelmää, mutta se antaa kuitenkin pohdittavaa. Väitteitä puolesta ja vastaan on helppo löytää.

-Matti