Internet pilasi työnhaun. Muinaisina aikoina avoimista työpaikoista saatettiin kertoa lehti-ilmoituksella ja lisätietoja paikasta saattoi kysyä soittamalla tai käymällä paikan päällä. Työhakemukset otettiin vastaan paperisina ja niitä oli siedettävä määrä. Lehti-ilmoitusten etsintä, työhakemuksen laadinta ja paikan päällä käyminen vaativat siinä määrin viitseliäisyyttä, että sen nähdäkseen työpaikan suhteen oli syytä olla tosissaan. Toisin on internet-aikana. Meillä on mol.fi, duunitorit, oikotiet ja muut vastaavat työnhakusivustot, joihin kätevästi kerätään työpaikkailmoitukset. Hakemuksen tekeminen on suunniteltu nopeaksi ja vaivattomaksi. Voittajia eivät kuitenkaan ole olleet sen enempää työnantajat kuin työnhakijatkaan.
Hakemusten määrä on räjähtänyt, ja sen tähden työnantajat eivät ehdi niihin perehtyä. Apuna käytetään tekoälyä, joka seuloo tekstimassasta avainsanoja ja termejä, kylmästi hyläten sellaiset hakemukset, joista nämä puuttuvat. Työnhakijan osaksi jää opetella taitavasti pelaamaan peliä, johon teknologia ja tekoäly on luonut säännöt. Erottautuminen hakijamassasta on vaikeaa ja haastattelukutsun saaminen sattumanvaraista. Koulutusinflaatio on pitänyt huolen siitä, että pelkillä papereilla ei pitkälle pötkitä. On oltava jollain aivan erityisellä tavalla säväyttävä ja mieleenpainuva, jotta himoittu kutsu haastatteluun lohkeaisi.
Haastatteluun asti päässyt harvalukuinen joukko joutuu aivan erilaiseen testiin. Tässä testissä osaaminen on toisarvoinen seikka, pääpaino on sen sijaan hakijan miellyttävyydessä ja persoonallisuudessa. Tässä ekstrovertit ovat verrattomassa etulyöntiasemassa introvertteihin nähden. Mitä taitavampi olet myymään itseäsi, liioittelemaan ja jopa valehtelemaan osaamisestasi, sitä paremmat ovat mahdollisuutesi tulla palkatuksi. Työhaastattelu on malliesimerkki tilanteesta, jossa pimeän kolminaisuuden persoonallisuuspiirteet ovat suureksi hyödyksi; pimeällä kolminaisuudella tarkoitetaan yhdistelmää narsismista, psykopatiasta ja machiavellismista. Ei ole sattumaa, että politiikan ja yritysmaailman huipulle nousevat henkilöt, jotka eivät epäröi käyttää kyynärpäätaktiikkaa vastustajien tieltä raivaamiseksi. Sama ilmiö pienemmässä mittakaavassa käy ilmi missä tahansa työnhakuprosessissa.
On kuitenkin toinenkin vaihtoehto, joka vaatii kulttuurinmuutoksen ja työnantajien ajatusmallien uudelleenjohdotuksen. Kulttuurissamme on eräitä sokeita pisteitä, jotka arvottavat yhden asian arvokkaammaksi kuin toisen — vaikkapa siten, että alitajuisesti edelleen pidämme keski-ikäistä valkoihoista miestä muita pätevämpänä vaihtoehtona johtajaksi, tai siten, että sorrumme sädekehävaikutuksen uhriksi ja liitämme urheilullisen ja kauniin työpaikanhakijan ominaisuuksiin ahkeruuden, tunnollisuuden ja osaavuuden ilman mitään sen tarkempaa perustetta. Rakastamme puheliaita ja sanavalmiita tyyppejä, joilla on itseluottamus kohdillaan, sen sijaan vieroksumme hiljaisempia ja sanansa tarkkaan punnitsevia henkilöitä, jotka puhuvat itsestään vaatimattomaan sävyyn.
Asenteet muuttuvat kaikkein hitaimmin, joten kyseessä on pitkä ja kivikkoinen tie. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin hyvä tunnustaa, että nykyisellään koko työnhakuprosessi on kuin teatteria, jossa ainoastaan näyttelijäntaidoilla on merkitystä. Työnhaussa tärkeimmäksi nousevat aivan toisarvoiset seikat ja valituksi tulevat häikäilemättömämmin omaa etuansa ajavat liituraitakäärmeet.
Kirjoitus saanut inspiraatiota Brian Klaasin kirjasta ”Paha valta” (2022) sekä Puheenaihe-podcastista #583, jonka vieraana psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen.
Kommentit
Lähetä kommentti