Siirry pääsisältöön

Voiko Halla-aho tai Rehn yllättää?

 

kuvalähde: iltalehti.fi  

Sunnuntaina on kansanvallan juhlapäivä. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros huipentuu vaali-iltaan, johon lähdetään jännittävistä asetelmista. Alexander Stubb ja Pekka Haavisto ovat hallinneet gallup-kyselyjä useamman kuukauden ajan, mutta loppumetreillä Jussi Halla-aho on aloittanut vakuuttavan kirin. Olli Rehnillä on myös kannattajansa ja hän on esiintynyt edukseen viimeisissä isoissa vaalitenteissä. Myöskään Rehniä ei sovi kokonaan unohtaa, vaikka hänen nousunsa toiselle kierrokselle epätodennäköiseltä vaikuttaakin. Uskon, että vaali-ilta voi tarjota isojakin yllätyksiä. 

 

Tähän uskoon on muutama peruste. Ensimmäinen niistä on, että gallupien ennustevoima on heikentynyt. Edellisen vuosikymmenen aikana olemme nähneet yllättäviä vaalituloksia niin kotimaassa kuin muuallakin. Gallupit ovat erehtyneet. Kyse ei tietenkään ole siitä, että gallupit itsessään olisivat epäluotettavampia kuin aikaisemmin. Ihmiset ovat. 

 

Kannastaan epävarmojen äänestäjien osuus on isossa kuvassa noussut. Tämä puoli korostuu entisestään presidentinvaaleissa, jotka ovat suuressa määrin henkilövaalit. Presidentiksi on mahdotonta nousta, jos ääniä kerää vain oman taustapuolueensa piiristä. Valitsijayhdistyksen kautta ehdolle asettuminen on pyrkimys häivyttää ihmisten mielistä puoluetausta. 

 

Toinen peruste piilee siinä, että äänestysinto näyttää nousevan korkeaksi. Ennakkoääniä annettiin ahkerasti ja kiristynyt gallup-tilanne todennäköisesti motivoi myös epävarmoja äänestäjiä lähtemään uurnille. Epävarmoja äänestäjiä tyypillisesti ovat nuoremmat ikäluokat. Monissa yhteyksissä on todettu, että Jussi Halla-ahon kannatus on varsin suurta nuorten keskuudessa. On täysin mahdollisuuksien rajoissa, että Halla-ahon viime päivien noste johtaa siihen, että nuoret epävarmat äänestäjät vaalipäivän äänillään kääntävät vaakakuppia hänen suuntaansa. 

 

Viime kevään eduskuntavaaleissa nähtiin paljon taktista äänestämistä. Monet Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajat äänestivät vaalitaktisista syistä SDP:tä. Tämä ei lopulta ihan riittänyt vaalivoittoon saakka. Vasemmistoblokki on jälleen samankaltaisessa tilanteessa. Li Anderssonin ja Jutta Urpilaisen menestysmahdollisuudet ovat olemattomat. Taktisesti olisi ehkä viisasta keskittää äänet Pekka Haavistolle, vaikka hän ei se oma ykkösvaihtoehto olisikaan. Haaviston varmana pidetty paikka kakkoskierroksella on uhattuna, jos hän ei saa ääniä myös Urpilaisen ja Anderssonin laarista. 

 

Henkilökohtaisesti olen iloinen siitä, että edessä on tasaiset ja jännittävät vaalit, ja tarjolla on useita hyviä ehdokkaita. Muutama vuosi sitten spekuloitiin jopa poikkeuslaista, jolla Sauli Niinistön presidenttiyttä olisi jatkettu. Pelättiin, että ei olisi tarjolla yhtään presidentin mitat aidosti täyttävää ehdokasta. Tämä pelko on osoittautunut turhaksi. Yhdeksän joukosta varmasti itse kukin löytää oman ehdokkaansa. Ja aivan lopuksi vielä vastaus otsikon kysymykseen: kyllä, se on täysin mahdollista.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...