Luin vihdoin Aldous Huxleyn klassikkokirjan ”Uljas uusi maailma”. Lopulta tuli tunne, että en voi asiaa enää lykätä. Tämä johtuu siitä, että kovin useassa kuulemassani puheenvuorossa tai lukemassani tekstissä tavalla tai toisella viitataan tähän teokseen. Oli pakko päästä alkulähteelle, jotta tietäisin tarkasti mistä puhutaan.
Vuonna 1932 ensimmäistä kertaa julkaistu teos on kuvaus dystopiasta. Maailmasta, jossa ei enää ole isejä tai äitejä, vaan ihmiset tuotetaan laboratorion olosuhteissa. Humanistinen hössötys ihmisten yhtäläisyydestä ja tasavertaisuudesta on heitetty historian romukoppaan ja yhteiskuntaluokka- ja tehtäväsi päätetään jo koeputkessa. Huipulla ovat alfaplussat, joista kasvatetaan johtajia ja pohjalla epsilonit, joiden osana on suorittaa yksitoikkoiset ja ankeat tehtävät. Lapsena unen aikana aivoihin juurrutettavat hypnopediset moraaliopetukset varmistavat, että yksilö tietää paikkansa, kun aikuisuus koittaa. Tätä kutsutaan olouttamiseksi. Seksuaalielämä on täysin vapaata, mutta pitkäaikaista parisuhdetta — tai Ford parahtakoon — avioliiton käsitettä ei tunneta.
Kuulostaa kauhealta, mutta onko se sittenkään? Huxleyn kuvauksessa tähän järjestelyyn oli päädytty, koska liika määrä alfaplussia (eli ajattelultaan vapaita) oli aina johtanut täyteen katastrofiin. Kilpailevat ideologiat ja pyrkimykset olivat kerta toisensa jälkeen johtaneet vain sotien hävitykseen ja kaaokseen. Kun tämä tuhoisa kiertokulku oli todistettu riittävän moneen kertaan, oli päädytty yhteiskuntajärjestykseen, jossa vallitsisi kemiallisesti pakotettuna ikuinen harmonia. Eriarvoisuuden tuntua ei ollut, koska pyramidin pohjalla olevat epsilonitkin oli oloutettu siten, että heillä ei ollut tietoa muusta ja siten olivat täysin onnellisia. Mikäli harmonia kuitenkin kaikesta tarkasta suunnittelusta huolimatta järkkyisi, niin aina voisi nappaista pillerin tai pari somaa, joka välittömästi auttaisi näihin liiallisiin tietouden tuskiin.
Jokaisella on oma tulkintansa siitä, mitä Huxleyn dystopia tarkoittaa ja mitkä ovat siinä tärkeimpiä asioita. Lisäksi teoksella on nähty olevan ennustevoimaa, joka osaltaan on nostanut sen ajankohtaiseksi aina kun jotain mullistavaa on tapahtunut. Muistan jostain kuulleeni, että kirjan myyntiluvut olisivat pompanneet koronaepidemian myötä, mutta en löytänyt tähän hätään sille lähdettä. On kuitenkin helppo uskoa, että näin on voinut tapahtua.
Minulle kirjan suurin anti oli siinä, että ihmiset olivat aivan tyytyväisiä tässä kammottavassa dystopiassaan. Harmoniasta oli maksettu hirveä hinta, mutta liika määrä alfaplussia olisi väistämättä johtanut tuhoon, joten oliko tämä vaihtoehto mukamas huonompi? Pyramidin pohjallakin oltiin onnellisia ja pulaa ei ollut mistään. Kaikki tämä täydellisesti hiodun suunnitelman mukaisesti ja pienet rakoset pystyttiin helposti tilkitsemään somalla. Ei ollut sotkuisia perhesuhteita, ei kurittomia lapsia huolehdittavana ja raastava elämän loppuvaihe heikkouksineen ja sairauksineen oli sekin pyyhitty pois. Ennen muuta ei ollut repiviä ideologien ja uskontojen välisiä juopia, joista aiheutui sotia ja nälänhätiä. Hintana oli ”vain” ihmisen oman valinnanvapauden menettäminen, joten halvalla lähti?
Kommentit
Lähetä kommentti