Siirry pääsisältöön

KORONA - Mitään ei ole tehtävissä

 


Minut on ohjelmoitu siten, että omien murheideni lisäkseni kannan mukanani myös tietyn määrän maailmantuskaa. Tätä en voi kytkeä pois kuin valokatkaisimesta, ja joskus se käy taakaksi, kun huomaan murehtivani asioista, joihin en pysty mitenkään vaikuttamaan. Tämän luonteenpiirteeni vuoksi olen myös tätä blogia vuosikaudet kirjoittanut, kun on vaikea vaan olla hiljaa, kun näkee jonkin epäkohdan. Vaikka tietää, että näillä kirjoituksillani minimaalinen vaikutus onkin, niin ainakin saan itselleni asioita purettua. 

 

Edeltävän noin kuuden viikon aikana olen ollut erityisen huolestunut mihin maailma on menossa koronaviruksen kanssa. Osassa Euroopan unionin jäsenmaista on käytössä ja/tai suunnitteilla erittäin ankaria koronarajoituksia, jotka erityisesti kohdistuvat rokottamattomiin. Itävallassa koko kansan pakkorokottamisesta on jo päätetty ja Saksassa sen läpimeno parlamentissa lienee läpihuutojuttu. Se ei varmasti jää siihen, vaan muutkin maat seuraavat perässä. Ilman vihreätä rokotepassia et pysty tekemään juuri mitään muuta kuin käydä ruokakaupassa, tämä koskee esimerkiksi juuri Saksaa kuten myös Italiaa ja Espanjaa. 


On ollut hyvin surullista seurata mihin tämä tilanne on johtanut. Käyttöön on otettu totalitarismista muistuttavia pakkokeinoja, ja ihmiset ovat jakautuneet omiin leireihinsä. Kaikki ovat väsyneitä ja monen mielenterveys on koetuksella. Millainen hintalappu koronan jälkimainingeista vielä tulee, kun ihmisten mielenterveys ei vuosikausia kestä sahaavaa elämän rajoittamista ja avaamista? 


Vaikutukset tuntuvat meistä ihan jokaisessa keinossa ja täällä kotimaassa on puhuttanut muun muassa rajoitusten mielettömyys. Ravintoloiden osalta on vitsailtu, että korona katsoo kelloa mihin aikaan alkaa tarttumaan ja kuntosalitkin laitettiin nyt kategorisesti kiinni, vaikka parempi yleiskunto ehdottomasti ja kiistatta parantaisi mahdollisuuksia selvitä taudista, eikä saleilta ole juurikaan mitään tartuntaketjuja levinnyt. On valtakunnallisia, maakunnallisia ja paikallisia päätöksiä, joiden sekamelskassa ei enää kukaan pysy kunnolla mukana. 

 

Omikroni-muunnoksen saapumisesta alkaen olen seurannut keskustelua hyvin tarkkaan. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kyseessä on varsin lievä tauti. Tehohoidon ja kuolemien määrä ei ole missään maailman kolkassa täysin räjähtänyt käsiin, ei ole ollut keväältä 2020 tuttuja Bergamon ruumiskuljetuksia. Hyvää osviittaa saa vaikkapa tutkimalla Etelä-Afrikan tilastoja, jossa omikroni on kaikista pisimmällä. Alle neljäsosa kansasta on rokotettu, mutta silti mitään välitöntä katastrofia kasvavien ruumisröykkiöiden suhteen ei sielläkään ole. Koska omikroni on selkeästi lievempi tauti ja tehohoidon sekä kuolemien määrä ei ole missään räjähtänyt käsiin niin olen alkanut kyseenalaistamaan pakkokeinojen ja älyttömien rajoitusten oikeasuhtaisuuden. Kannan syvää huolta siitä, missä kulkee raja yksilön oikeuksien rajoittamisen ja pandemianhoidon välillä. 


Palataan kotimaahan. Olen siis kysynyt, että millä perusteella ihmisten elämää nyt rajoitetaan, kun on käynyt selväksi omikronin olevan lievä variantti? Asiantuntijat ovat selkeästi sanoneet, että kaksi rokotetta suojaa todella hyvin vakavalta tautimuodolta. Tätä kirjoittaessa THL:n tilastot kertovat koronan vuoksi sairaalahoidossa olevan 375 ihmistä ja tehohoidossa 52 ihmistä. Luvut eivät vaikuta mitenkään kamalan suurilta. Suomen rokotekattavuus on kansainvälisesti vertaillen hyvin korkea. Millä perusteella siis edelleen voidaan rajoittaa ihmisten elämää näin rajusti? 


Ahkeran koronauutisoinnin seuraamisen ja monien pitkien keskustelujen päätteeksi olen löytänyt vastauksen ja se ei ole mukavaa kuultavaa. 


Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on äärimmäisen hauras ja se ei pysty selviämään edes siitä pienestä määrästä vakavia tautitapauksia, joita omikron aiheuttaa. 

 

Olen keskustellut terveydenhuoltoalalla toimivien ihmisten kanssa ja tiedustellut auttaisiko tilannetta esimerkiksi se, että alalle annettaisiin välittömästi muutama miljardi hätärahoitusta? On käynyt ilmi, että ongelmat ovat niin syvälle juurtuneita, että se ei auttaisi kuin korkeintaan useamman vuoden perspektiivillä. Olen myös tiedustellut, että auttaisikohan jos hoitoalalle tehtäisiin väliaikainen koronakorotus palkkaan, joka olisi useamman satasen kuukaudessa? On käynyt ilmi, että tälläkään ei olisi vaikutusta, koska ei sitä paskaduunia kukaan halua tehdä, vaikka maksettaisiinkin enemmän. Viimekätisenä vaihtoehtona pakkokeinojen ja rajoitusten välttämiselle olen ehdottanut, että pitäisikö kriittisyyden määritelmää nostaa siten, että rajoituksiin mentäisiin vasta kun tilanne terveydenhuollossa on aidosti todella kriittinen. Tähän vastauksena on, että tilannetta ei saa koskaan siihen pisteeseen päästää, koska silloin jouduttaisiin valitsemaan ketä hoidetaan ja ketä ei, ja siis käytännössä promotoisin kuolemaa.

 

Olen myös pyrkinyt selvittämään onko terveydenhuollon olemassa olevia resursseja kohdistettu oikein koronanhoidossa? Olisiko ollut mitään vaihtoehtoista tapaa, jolla pakkokeinoihin ja rajoituksiin ei olisi tarvinnut mennä?  Tässä kohtaa liikutaan jo sellaisilla vesillä, että google-haulla tietoa ei ole kovin helposti saatavilla. Lisäksi minun on mahdotonta alan ulkopuolisena arvioida millainen resurssien kohdistaminen on missäkin tilanteessa järkevintä. Olen päätynyt umpikujaan. 


Yksinkertaisuudessaan tilanne on synkkä, todella synkkä. Koko muu yhteiskunta on hauraan terveydenhuoltosektorin panttivankina. Omikronin jälkeen tulee varmasti seuraava variantti, onko sekään vielä riittävän heikko, että pakkokeinoihin ei päädytä? En tiedä. Joka tapauksessa joskus tulee uusi pandemia, ja se saattaa olla huomattavasti koronaa vakavampi tapaus.  

 

Mitään ei ole tehtävissä. Pakkokeinoihin ja elämän rajoittamiseen on vaan pakko myöntyä, koska terveydenhuolto ei kestä pienintäkään takaiskua. Tämä on täydellinen umpikuja, en näe ulospääsyä. Sen vuoksi olen päättänyt, että tämän jälkeen en aio julkisesti koronakeskusteluihin enää osallistua millään muotoa. Yksityisesti voidaan puhua, jos joku sitä tahtoo. 


 

 

Kommentit

  1. Mie taas luulen, että rajotuksien vakavuus on muiden maiden ns. Esimerkin seuraamista ja hieman myös pelottelua, jotta ihmiset taas muistaisi asian "vakavuuden". Ihan kuin asian voisi unohtaa, tietysti myös yritetään välttää terveyden huollon ylikuormittamista. Silloin jos osastot täyttyy korona-potilaista, on se tietysti pois kaikesta muusta hoidosta. En ole ennen koronaakaan kuullut mainittavan, että osastoilla olisi hirveästi tyhjiä paikkoja. Itseäni hieman kismittää tällähetkellä hoitajille voimaan astuva rokotepaikko. En ymmärrä millä perusteella, voidaan määrätä vain yhden alan työntekijöille tälläistä. Kuitenkaan potilailla tätä rokotepakkoa ei ole, ei vaikka asuisi palvelukodissa. Itse olen kyllä rokotteet ottanut, mutta en usko, että tämä laki tulee ainakaan helpottamaan hoitajapulaa.
    Jossain vaiheessa meidän on kuitenkin vain sopeudeuttava elämään koronan kanssa, sillä en usko, että se on lähdössä minnekkään. Resursseja voisi toki kohdistaa sinne terveydenhuoltoon, missä on ollut pula hoitajista ja lääkäreistä jo ennen koronaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...