Siirry pääsisältöön

Romantiikkaa?




Walk The Line on vuonna 2005 ilmestynyt elokuva, joka perustuu Johnny Cashin elämään. Cash on amerikkalainen ikoni, joka mittavan muusikon uransa ohella kärsi myös vakavista alkoholi- ja huumeongelmista sekä koettiin erityisesti 1970-luvulla myös poliittisena vaikuttajana. Presidentti Richard Nixon kutsui Cashin esiintymään valkoiseen taloon kesällä 1972 ja toivoi Cashilta vetoapua kampanjointiinsa keskilännen osavaltioissa.

Elokuvan kantavana teemana toimii kuitenkin Johnny Cashin (Joaquin Phoenix) ja June Carterin (Reese Witherspoon) romanssi. Heidän rakkaustarinaansa pidetään yhtenä kauneimmista mitä showbisneksen maailmassa on kuunaan nähty. Johnny & June näkivät toisensa ensimmäistä kertaa vuonna 1956 Elvis Presleyn esitteleminä ja heidän välilleen kehittyi välittömästi jonkinmoinen yhteys. Molemmat olivat kuitenkin tahoillaan naimisissa ja lapsiakin löytyi, joten tilanne oli monimutkainen.

Kaksitoista vuotta myöhemmin — vuonna 1968 — Johnny & June menivät naimisiin. Tämä liitto kesti 35 vuotta aina siihen saakka, kun June kuoli toukokuussa 2003. Surun murtama Johnny kuoli vain muutamaa kuukautta myöhemmin. Elokuva keskittyy nimenomaan näihin vuosiin 1956 — 68 ja sen loppuhuipentuma on, kun June Carter suostuu Johnny Cashin kosintaan.

Tätä sydäntälämmittävää hetkeä edeltää kuitenkin itseään toistava tapahtumasarja, joka meni kutakuinkin alla olevalla tavalla.

Johnny: mennäänkö naimisiin?
June: ei, mee pois.

Johnny: mennäänkö naimisiin?
June: ei, mee pois.

Johnny: mennäänkö naimisiin?
June: ei, mee pois.

Johnny: mennäänkö naimisiin?
June: ei, mee pois.

Johnny: mennäänkö naimisiin?
June: ei, mee pois.

… kunnes …

kesäkuussa 1968 Johnny esittää kysymyksen jälleen. Tällä kertaa lavalla 7 000:n ihmisen edessä kesken konsertin.

… jolloin ….

June vaivaantuneesti suostuu kosintaan, kun ei se kysely muuten näytä loppuvan.

Se tiedetään, että tarinalla on onnellinen loppu ja lopulta kaikki kääntyi parhain päin. Itse asiassa Johnnyn & Junen tarina on eräänlainen romanttisen tarinan arkkityyppi. Jäin vaan miettimään, että mikähän mahtaa olla tämän tarinan opetus?








 Kuva 1: countryliving.com
Kuva 2: ncnewsonline.com

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...