Siirry pääsisältöön

Kärnäilyä


Mikko Kärnä. Tuo nimi nostattaa tunteita varmasti jokaisen vähänkin politiikkaa seuraavan mielessä. Keskustapuolueessa on kipuiltu siitä, että näkyvyys sosiaalisessa mediassa verrattuna ”trendikkäämpiin” Kokoomukseen ja Vihreisiin on heikkoa. Noh, sitten tulivat vuoden 2015 eduskuntavaalit ja Lapista varasijalta kansanedustajaksi nousi muuan Mikko Kärnä ja kaikki muuttui.
 
Kansanedustajan tehtävä on tietenkin ensisijassa säätää lakeja, mutta myös ottaa kantaa ja toimia mielipidevaikuttajana. Kärnä on ottanut tuon jälkimmäisen tehtävän varsin tosissaan. Kun selaa Kärnän facebook-sivua edes viikon verran taaksepäin, niin hän on ottanut kantaa mm. seuraaviin asioihin – alakoululaisten tietoisuuteen ruuantuotannosta, Fatim Diarran facebook-kirjoitteluun, isäinpäivän muuttamiseen ”läheisenpäiväksi”, Katalonian itsenäisyyteen, puolueiden kannatusmittaukseen, susipoliitikkaan ja poliisiasemien verkostoon. Twitterin puolella Kärnä on vielä aktiivisempi, ja on varmasti ottanut kantaa vielä moneen muuhunkin asiaan. Kaikki tämä siis yhden viikon aikana.

Nykymaailmassa poliitikolle ei riitä tiukka asiaosaaminen. Täytyy osata myös markkinoida ja ”brändätä” itsensä, ainakin jos puhutaan valtakunnan tason poliitikosta. Sosiaalinen media on tähän se luontevin (ehkä myös ainoa?) väylä. Siinä mielessä jokaisen poliitikon kannattaisi olla aktiivinen somessa.

Kun joka halvatun rasahdukseen on pakko ottaa kantaa, niin yksittäisen kannanoton painoarvo jää vähäiseksi. Välillä Kärnä antautuu yleisen ”some-öyhäämisen” tasolle, joka taasen ei kansanedustajan statuksella toimivalle henkilölle tee laisinkaan hyvää – päinvastoin, se heikentää arvovaltaa. Ja näin Kärnälle on (valitettavasti) käynyt. Hänestä on tullut sellainen hupaisa hahmo, jonka kannanottoja ei ihan vakavalla naamalla tarvitse ottaa. Vähän kuin Paavo Väyrynen nykyään. Häntäkään ei enää ihan tosissaan nykyään oteta. Kärnä tuntuu enemmän ”somepersoonalta” kuin kansanedustajalta.

Noh, tuo nyt on ehkä turhankin ilkeästi sanottu. Kärnä on hyvä lisä Suomen poliittiselle kentälle, ja minunkin arkeni olisi tylsempää, jos en miestä somessa seuraisi. Usein hänellä on ihan fiksujakin kannanottoja, mutta ne tuppaavat hukkumaan sen kannanottovyöryn alle, jota hän sarjutulena suoltaa. Tässäkin asiassa poliitikon olisi hyvä löytää kultainen keskitie: esillä on oltava somessakin, mutta jokaiseen risahdukseen reagoiminen syö pidemmän päälle omaa arvovaltaa.   


Kuva: iltalehti.fi

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...
Lähetä kommentti
Lue lisää