Siirry pääsisältöön

#Fixit

Täytän kesällä 30 vuotta, eli olen sitä ikäluokkaa, joka on kasvanut osana Euroopan Unionia. Kun liittymisestä päätettiin vuonna 1995 olin 8-vuotias ja euro otettiin valuuttana käyttöön 1.1.2002, jolloin olin 14-vuotias. Minun sukupolvelleni EU on ollut asia, jonka kanssa ollaan aina eletty ja aika vähän edes kyseenalaistettu. Vastarannan kiiskit olivat yleensä vanhoja kehityksen jarruttajia, jotka eivät nykypäivän menosta enää ihan kartalla olleet. Kaikki on kuitenkin muuttunut 2010-luvulla.

Iso-Britannian pääministeri Theresa May kirjoitti tällä viikolla virallisen eroanemuksen EU:sta, eli vahvisti ”Brexitin.” Vaikuttaa todellisemmalta kuin koskaan, että EU ei sittenkään ole ikuinen, vaikka sukupolvelleni onkin markkinoitu ainoastaan vaihtoehdottomuuden tietä. Laajempi Euroopan historian tuntemus ainoastaan vahvistaa käsitystä nykyisen Euroopan Unionin mahdottomuudesta. Mikään liittouma ei ole ikuinen. Jopa mahtava hansaliitto lopulta murtui 1600-luvulla, vaikka oli hallinnut Itämeren alueen kauppaa vuosisatoja.

25.3.1957 kirjoitettiin Rooman sopimus, joka merkitsi ETY:n, eli Euroopan Talousyhteisön syntyä. Tuon kuuden valtion kirjoittaman sopimuksen avulla oli tarkoitus parantaa kauppasuhteita ja sitä kautta ylläpitää rauhaa sotaisassa Euroopassa. EU onkin pohjimmiltaan rauhan liitto, vaikka nykyisessä muodossaan tämä alkuperäinen tehtävä onkin sumentunut.

Suomen poliittista historiaa jonkin verran lukeneena tiedän, että erityisesti Paavo Lipposen kahdella pääministerikaudella vuosina 1995-2003 Suomea ajettiin todella kovaa vauhtia aivan EU:n ytimeen. Neuvostoliiton romahdettua lähdettiin kiireellä juuri vastakkaiseen suuntaan ja haluttiin tehdä selväksi Suomen liittoutuminen lännen kanssa. EU oli se väline, jonka kautta tämä tehtiin. Alusta alkaen Suomi onkin ollut Saksan tunnollinen apuri ja mallioppilaan roolissaan toisinaan myös saanut kokoaan isomman roolin. Tuolla hyvin usein perustellaan EU-jäsenyyttä. Sen kautta pieni Suomi pääsee oikeisiin neuvottelupöytiin ja saa kokoaan isomman roolin. Mitä tuo korulause sitten käytännössä tarkoittaa, onkin hankalemmin selitettävissä oleva asia.

EU:n kautta maksetaan maataloustuet ja EU:n rakennerahaston varojen turvin on toteutettu monia hankkeita maakunnissa, myös kotiseudullani Pohjois-Karjalassa. Tällaiset asiat ovat niitä, joissa näkyy oikeasti mitä hyötyä EU:sta on. Toki, paljon matkustaville on kivaa, että ei tarvitse valuuttaa vaihdella ja matkustusdokumentteja koko ajan kaivella. Mutta tuo on kuitenkin aika pieni osa kansasta, jonka osuus keskusteluissa jostain syystä aina korostuu kohtuuttomasti. Maataloustukien ja rakennerahastojen ongelmat ovat kuitenkin poliittisesti ratkaistavissa ihan täällä kotimaassakin.

EU muistuttaa mustekalaa, johon kasvaa koko ajan uusia lonkeroita. Pää ei enää tiedä mihin suuntaan se haluaa liikkua. Yhtäältä halutaan sitä toisaalta, toisaalta tätä. Maaliskuun alussa EU-komissio julkaisi listan viidestä vaihtoehdosta, mitä EU tulevaisuudessa voisi olla. Tämä, jos mikä, on ilmiselvä osoitus, että nykyinen malli ei toimi.

Minä tiedän mihin tämä lopulta johtaa. Kuka tahansa omilla aivoillaan ajatteleva sen tietää. Lopussa seisoo valinta – liittovaltio tai ero. Tämän tiesi jo Santeri Alkio aikanaan puhuessaan Euroopan Yhdysvalloista. Minä haluan säilyttää kansallisen päätösvallan, joten noista vaihtoehdoista valintani on ero. 
#fixit


 Kuva: RT.com

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...
Lähetä kommentti
Lue lisää