Siirry pääsisältöön

Kun Suomi katkesi kahtia



Eduskuntavaalien tulokset ovat puhuttaneet koko viikon. Paljon on puhuttu Suomen kahtiajakautumisesta. Maalaisjunteista ja Punavuoren punaviinin lipittäjistä. Vaalien selkeä voittaja Keskusta sai Helsingistä yhden ehdokkaan läpi ja hänkin oli todellinen politiikan superraskassarjalainen Olli Rehn. Tulevan hallituksen konkreettisia haasteita ovat talous, työllisyys, sote uudistus ja monet muut. Isoin henkinen haaste on kuinka muovata kahtiajakautuneesta Suomesta yksi kokonainen. Varmistikin ainoa keino on tehdä jäntevää politiikkaa, jossa huomioidaan myös pääkaupunkiseudun erityisasema. 

Itse olen kotoisin 2 500 asukkaan kunnasta Valtimolta, mutta olen asunut useita vuosia pk-seudulla Espoossa ja työskennellyt paljon myös Helsingissä. Välillä kerkesin asua myös keskisuuressa kaupungissa Joensuussa. Suomen kahtiajakautuminen ei ole myytti, vaan täyttä totta. Vaikka ihmisen perustarpeet ovat missä hyvänsä samat, niin kyllähän se arkielämä Espoossa on ihan erilaista kuin Valtimolla. Minä en halua lähteä sanomaan kumpi on parempi tapa elää. Henkinen koti tulee varmasti aina olemaan P-Karjalassa, mutta viihdyn hyvin myös Espoossa. Elämä on tyystin erilaista, mutta kummassakin on puolensa. 

Valmiita vastauksia Suomen yhtenäistämiseen ei ole. Se kun lähtee asenteista ja ennakkoluuloista, jotka tunnetusti muuttuvat kaikkein hitaimmin. Voikin olla, että ei siinä politiikalla ole mitään vaikutusta, vaikka kuinka tehtäisi tasapainoisia ratkaisuja koko maan hyväksi. Siltikään en haluaisi, että pääkaupunkiseudusta luodaan autonominen osa ja muu Suomi on reservaattia. Tuo oli tv-persoona Arman Alizadin ”hauska” vitsi twitterissä vaalituloksen selvittyä. 

Toivoa paremmasta täytyy kuitenkin olla. Nuorempi sukupolvi liikkuu paljon opiskelujen ja työn perässä sekä saattaa asua monellakin paikkakunnalla ympäri maata ennen asettumistaan aloilleen. Juuri heidän tehtävänsä on ymmärtää ja sisäistää se, että kyseessä ei ole kilpailu omia vastaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...