Siirry pääsisältöön

Ehdokkaan kova homma



On vaalipäivän aatto. Vaalisunnuntai itsessään on suojattu kampanjoinnilta, joten ehdokkaiden ja tukiryhmien työ on nyt tehty, enää vain odotellaan tulosta. Mietitäänpä hetki mitä kaikkea tuohon sisältyy. Ehdokkaan vaalityö on alkanut parhaillaan jo vuotta aiemmin, kun on päättänyt ensiksi pyrkiä ehdolle. Kaikki halukkaat eivät ehdokkaaksi pääse, joten sitä itsessään voi pitää saavutuksensa. 

Vaalityö vaatii rahaa. Tienvarsimainokset, banderollit, kahvit, tv-mainokset, internetmainokset, pullat, makkarat eivät vaan ilmesty tyhjyydestä, vaan niistä on maksettava. On myös oltava jatkuvasti esillä ja järjestettävä erilaisia tilaisuuksia. Tilavuokrat esimerkiksi kauppakeskuksissa eivät halpoja ole. Kampanjointiin tarvitsee auton, joka syö polttoainetta. Joissakin vaalipiireissä kuten Lapissa tai Savo Karjalassa parin kuukauden kampanjan aikana kilometrejä tulee mittariin saman verran kuin ”normaalilla” ihmisellä vuodessa. Omaa rahaa kampanjointiin täytyy laittaa ja tässä 10 000€ on vielä varsin pieni summa. 

Suurin osa ehdokkaista ei voi laittaa omaa elämäänsä pauselle kampanjan ajaksi, vaan heidän on normaaliin tapaan käytävä myös päivätöissä. Vaalien alla muutaman kuukauden ajan jokainen pienikin vapaahetki menee kampanjointiin muodossa tai toisessa. Torilla makkaraa jakamassa, mielipidekirjoituksia laatiessa tai käytännön järjestelyjä hoitaessa. 

Voisi jopa kysyä onko tuo ihan täysijärkisen hommaa? Etenkin altavastaajille. On ihan selvää, että istuvat kansanedustajat ovat etulyöntiasemassa. Ihmiset tuntevat heidät ja jos työ on hoidettu tunnollisesti, niin tuttua naamaa on helppo äänestää. Aina löytyy myös muilla tavoin julkisuudesta tuttuja ehdokkaita, jotka pelkällä nimellään keräävät ääniä. Miten siinä tuntematon kunnanvaltuutettu sitten erottuu? 

Kansanedustajan työ on (ja pitääkin olla) kutsumusammatti. Paljon sen tavoitteen vuoksi joutuu uhraamaan, mutta toisaalta niinhän on kaikissa kutsumushommissa. Papiksi pääsee vasta kun on opiskellut teologian maisteriksi ja NHL-lätkäpeluriksi vain tuhansien tuntien harjoittelun ja toistojen jälkeen. Ehkä. Mitään takuuta siitä ei ole. Sama juttu on kansanedustajaehdokkailla. 

Kunnioitan kovasti sitä sitoutumista mitä kansanedustajaehdokkaan roolissa tarvitsee. Minun on edes vaikea kuvitella sitä tyhjyyden tunnetta, jos läpimeno jää jostain naurettavan pienestä kiinni. Huomenna kaikki tulee päätökseen ja luvassa on kyyneleitä – niin ilosta kuin surusta – ympäri Suomea. Meidän kansalaisten rooli on paljon helpompi. Muistaa vaan käydä äänestämässä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...
Lähetä kommentti
Lue lisää