Siirry pääsisältöön

Oikeus ja kohtuus



Hädän hetkellä viimeisenä keinona yhteiskunta pitää omistaan huolta. Tuo oli käsitykseni suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä vielä jonkin aikaa sitten. Enää en ole laisinkaan varma.
Omakohtaisten kokemusten ja kuulemieni tarinoiden perusteella vaikuttaa siltä, että järjestelmä ei toimi tuollaisena tukiverkkona. Rahaongelmien kanssa kun monikaan ihminen ei ensimmäisenä tukeudu sosiaaliturvaan vaan mieluummin ottaa velkaa pankilta, rahoituslaitoksilta, perheeltä, ystäviltä. Onhan meille opetettu, että itse tulee pärjätä. Jos se ei auta, niin sen jälkeen ylpeytensä nielleenä kysytään yhteiskunnan apua. Tuntuu, että hyvin useasti sellaista ei ole tarjota. 

Vastoittain minulle tuli tietoon, että toimeentulotuen osalta jaotellaan ongelmat oikeisiin ja vääriin. Homma menee niin, että on olemassa laskennallinen summa, jolla ihmisen katsotaan pärjäävän. Tässä vaiheessa ei ole merkitystä sillä, vaikka tuosta summasta valtaosa menisi velan lyhennyksiin ja ruokaan ei jäisi rahaa. Mihinkäs tuo sitten pitkittyessään ajaa? Ihmisen kun on pakko syödä, niin jossain vaiheessa ne velanlyhennykset laiminlyödään ja ajaudutaan ulosottoon. On tietysti totta, että yhteiskunta ei ole velvollinen ”takaamaan” ihmisten lainoja, eikä näin pidä ollakaan. Monesti kertaluonteisella tai parin kuukauden jatkuvalla tuella henkilö kuitenkin saisi taloutensa sillä tavalla hallintaan, että pahin hätä helpottaisi. Mielestäni nälkä on sama asia, johtuipa se sitten mistä syystä hyvänsä. 

Yhä enemmän on olemassa tapauksia, joissa työssäkäyvä ihminen ajautuu toimentulo-ongelmiin. Etenkin silloin tuntuu, että sosiaaliturvajärjestelmä on tavattoman jäykkä ja apua miltei mahdotonta saada. Helposti kun kuvittelisi, että juuri tuollaisissa tapauksissa sosiaaliturvan tulisi auttaa omiaan. Onhan henkilö työssäkäynnillään tukenut järjestelmää. Yleensä vastaus on kuitenkin ei, koska tienaahan työssäkäyvä aivan hemmetisti rahaa ja sillä pitäisi laskennallisesti tulla hyvin toimeen. Tuolloin on helppo ajautua epätoivoon ja yhä syvemmälle ongelmiin. 

On varmasti niin, että näitä säädöksiä laadittaessa on pyritty ottamaan oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuusperiaatteet huomioon. Joku logiikka niissä täytyy olla. Silti välillä tuntuu, että tukien myöntämisperusteet ovat sellaista salatiedettä, että ainoastaan Gandalf ja Obi-Wan Kenobi niitä ymmärtävät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...