Talvivaara

Viime perjantaina (15.11) uutisoitiin Talvivaaran kaivosyhtiön hakeutuvan yrityssaneeraukseen. Ongelmat ovat vaivanneet yhtiötä sen koko olemassaolon ajan ja etenkin viime vuoden marraskuussa tapahtuneen ison ympäristövahingon jälkeen koko kaivoksen tulevaisuus on ollut vaakalaudalla. Yrityssaneerausmenettelyn vuoksi Talvivaara aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ja pysäyttää metallitehtaansa tuotannon ainakin kuukaudeksi. 

Viime vuoden marraskuussa tapahtuneen kipsisakka-altaan vuodon seurauksena Talvivaaran toiminnasta on tehty useita valituksia Kainuun ely-keskukseen ja Vaasan hallinto-oikeuteen. Samaisen ympäristövahingon vuoksi Pekka Perä päätti palata yhtiön toimitusjohtajaksi, vaikka oli tittelistä luopunut vasta puolisen vuotta aiemmin. Jo aiemmin Talvivaara oli kylpenyt negatiivisessa julkisuudessa, kun maaliskuussa 2012 työntekijä menehtyi kaivoksella työtapaturmassa.

Syitä siihen, miksi oikein mikään ei ole onnistunut on varmasti monia. Nostaisin esiin niitä ainakin neljä. 1.) uutta bioliuotus-menetelmää ei oltu testattu riittävässä laajuudessa, ennen kuin kaivos avattiin. 2.) Rakennusvaiheessa on tehty pahoja virhearvioita, tämä tuli erityisen selväksi kipsisakka-altaan vuodon yhteydessä. 3.) Mukana täytyy olla myös huonoa johtamista, koska poikkeustilanteissa ei selvästikään ole ollut toimintamallit selvillä. 4.) Nikkelin maailmanmarkkinahinta on romahtanut kaivoksen alkuajoista ja sen vuoksi taloudellisesti uudestaan jaloilleen pääseminen ongelmien jälkeen on ollut todella hankalaa.

Tänä keväänä Talvivaara keräsi pääomaa osakeannilla noin 260 miljoonaa euroa. Silloin vakuutettiin, että tuo rahamäärä kyllä riittää pahimman vaiheen yli, mutta nyt puoli vuotta myöhemmin, yhtiö hakeutuu yrityssaneeraukseen ja menettelyä varten tarvitsee ainakin 40 miljoonaa euroa hätärahoitusta. On arvioitu, että mikäli tuota rahaa ei löydy, on konkurssi edessä tammikuussa. Elinkeinoministeri Vapaavuori on todennut, että valtio ei voi yksinään lähteä pelastamaan kaivosta, vaan rahoitusta täytyy löytyä myös vapailta markkinoilta.

Talvivaara on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan, koska sen toimintaan liittyy myös moraalinen pulma. Hyödynnetäänkö luonnonvaroja liian kovalla hinnalla? Onko liiketoiminta vai ympäristö tärkeämpää? Ympäristöaktivistit ovat esiintyneet näyttävästi julkisuudessa ja muun muassa viime kesänä nostaneet kotikuntani Valtimon valtakunnan julkisuuteen pitämällä siellä ”Kaivoskapina” toimintaleiriä.

Oma mielipide: pro-Talvivaara. Talvivaara työllistää suoraan noin 600 ihmistä ja välillisesti alihankintaketjujen kautta luku nousee lähes 2000:een. Mikäli kaivos laitettaisiin kiinni, niin se kirpaisisi pahiten Kainuuta ja Pohjois-Karjalan pohjoisia kuntia, joilla on jo ennestään Suomen korkein työttömyysprosentti. Lisäksi Talvivaara ei voi vain lyödä ”lappua luukulle”, vaan se pitää ajaa alas hallitusti. Tämä tarkoittaa sitä, että konkurssipesää pitäisi pyörittää useita vuosia. Arviot vaihtelevat kahdesta vuodesta lähes kymmeneen, ja tämähän tapahtuisi täysin veronmaksajien rahoilla. Uhkana on myös nähtävä se, että kaivokselle löytyisikin pilkkahintaan ostaja ulkomailta. Ainakin kiinalaisten ja venäläisten sijoittajien on kerrottu olevan kiinnostuneita. Onko tämä sitä, mitä oikeasti halutaan? Ainakin sinivalkoisten lasien läpi katsottuna kuulostaa todella huonolta. 

Näinpä toivonkin hartaasti, että Talvivaara kykenee osoittamaan yksityisille sijoittajille, että prosessit on tosiasiallisesti saatu kuntoon ja yhtiöön oikeasti kannattaa sijoittaa. Riskit ovat suuret, mutta niin ovat myös mahdollisuudet, jos homma saadaan täydellä teholla käyntiin. Konkurssi on vaihtoehdoista huonoin. Silloin yksi maailman suurimmista nikkeli-, ja sinkkiesiintymistä jäisi hyödyntämättä ja ratkaisu tuottaisi etenkin Kainuun maakuntaan inhimillistä kurjuutta työttömyyden kautta. Hiekka on tiimalasista melkein lopussa, toivottavasti ratkaisu löytyy yhdennellätoista hetkellä.

-Matti