Siirry pääsisältöön

Edarivaalit



Yleensä kirjoittelen tässä blogissa yleismaailmallisia asioita, mutta tällä kertaa pysytään hyvin lähellä omaa ja opiskelijan arkea. Olin tänä syksynä ehdolla Itä-Suomen ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa. Tulokset selvisivät viikko sitten 6.11. Sain vaaleissa 13 ääntä, mikä ei riittänyt edustajistopaikkaan, mutta oli ensikertalaiselle kuitenkin ihan kelpo tulos. Kiitos vaan äänestäneille. Mitä tästä koko prosessista sitten jäi mieleen? Päällimmäisenä se, että koko vaalit olivat iso lihava vitsi. 

Äänestysprosentiksi omassa yliopistossani tuli hävettävän huono 17,3% ja valtakunnallisesti se ei ollut juurikaan parempi, noin 20% luokkaa. Vuoden 2011 vaaleissa prosentti oli kuitenkin 28, joten aika rajusta pudotuksesta puhutaan. Tämä pudotus ei voi johtua ainakaan siitä, etteikö tietoisuutta vaaleista olisi ollut. ISYY:n nettisivuilla oli oma osionsa vaaleille ja sen lisäksi kampuksella oli reilusti julisteita ympäriinsä, joissa muistutettiin vaaleista. Vaalikonekin sieltä löytyi. Eikä voi myöskään väittää, etteikö ehdokkaat olisi olleet näkyvillä. Oman ryhmäni (Keskeiset) kanssa oltiin vaaleja edeltäneen noin kolmen viikon aikana noin kymmenkunta kertaa kampanjoimassa yliopistolla. Ja sitten kun lisää vielä sen, että ehdokkaat mainostivat vaaleja aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, niin on aika käsittämätöntä, jos joku opiskelija ei tiennyt vaaleista. 

Äänestystulokset toki saatiin tuolla 17% aktiivisuudellakin, ja huvittava sivujuonne onkin se, että suurin voittaja vaaleissa oli puolueettomat. Onhan se tietysti totta, että yliopiston edustajisto ei ole mikään puoluepolitikoinnin maaperä, mutta silti tuo tulos kyllä kertoo hämmentävällä tavalla opiskelijakunnan poliittisesta valveutuneisuudesta. Nykypäivän opiskelijana selkeä asemoituminen oikealle, vasemmalle tai keskustaan tuntuu olevan jotenkin hirveän vaikeaa ja ”poissa muodista.” On siis ”turvallisempaa” valita puolueettomat, sillä tavalla ei ainakaan leimaudu.


Onko tosiaan niin, että opintotuesta pitää höylätä puolet pois ja VR:n & Matkahuollon 50% alennukset pitää poistaa ennen kuin opiskelijoiden kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin herää? Ikävästi siltä vaikuttaa. Jos äänestysprosentti jatkaa laskuaan nykyistä vauhtia, niin vuoden 2015 vaaleissa jäädään reilusti alle 10:n prosentin. Kun kiinnostus on tuota luokkaa, niin onko mitään vaaleja ylipäätään mielekästä edes järjestää? 

Eipä ole, on yksiselitteinen vastaus. Edustajistoa tarvitaan, se on selvä asia, mutta valinta vaaleilla, jotka ei kiinnosta ketään ei ole mielekästä. Nykytilanteessa voitaisiin ihan hyvin siirtyä järjestelmään, jossa ainejärjestöt nimittäisivät omat ehdokkaansa suoraan edustajistoon. Paikat jaettaisiin ainejärjestöjen koon mukaan ja mikäli ehdokkaita olisi enemmän kuin ainejärjestöllä paikkoja, niin sitten ainejärjestöt saisivat sisäisesti päättää, ketä lopulta ehdottavat. Uskon, että tuolla tavalla edustajistoon tulisi valituksi paremmin motivoituneita opiskelijoita. Tuo nyt on vaan yksi ehdotus, mutta nykyjärjestelmä on täyttä pelleilyä, ja jotain muutosta siihen tarvitaan. Ideaalitilanteessa opiskelijat saataisiin äänestämään aktiivisemmin, mutta mikä on se keino? Onko sellaista?
-Matti

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...