Tänä kesänä täytän 39 vuotta ja ikäni puolesta voisin teoriassa olla joidenkin nuorempien kollegoideni isä. Vartiointialan kenttätyössä valtaosa sijoittuu 20–30 ikävuoden haarukkaan. Itseni kaltaiset neljääkymmentä lähestyvät ovat harvinaisuuksia. Mutta millaista on olla töissä ympäristössä, jossa lähes kaikki ovat sinua selvästi nuorempia?
Miinuksia
Sille on syynsä, miksi varttuneemmat työntekijät yleensä jättävät vartiointialan kokonaan tai siirtyvät toimistohommiin. Painavimpina matala palkkaus ja arvostuksen puute. Osa haluaa pois työstä, jossa on alituinen väkivallan uhka olemassa ja osa taasen kyllästyy päivästä toiseen samanlaisina jatkuviin rutiinitehtäviin. Imagonvarjelu on myös keskeisessä osassa — sillä on merkitystä missä seisot ja miten seisot. Kädet taskussa on flegmaattista ja kädet puuskassa provosoivaa. Aina mennään jonkun mielestä metsään. Jotkut kyllästyvät olemaan jatkuvan pikkutarkan julkisen katseen alla.
Miinuspuolet työssäni liittyvätkin pitkälti yllämainittuihin asioihin. Turvallisuusala ei ole minulle kutsumustyötä. Kontrasti työni ja vapaa-aikani välillä on poikkeuksellisen jyrkkä. Se tekee työstä toisinaan irrallisen tuntuisen — kuin eläisi kahta täysin erilaista elämää.
On iästä joitain haittapuoliakin — 12 tunnin vuorot tuntuvat kehossa eri tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. Palautuminen ei ole enää automaattista, vaan vaatii tietoista huolenpitoa. Toisinaan on hieman vaikeaa päästä samalle aaltopituudelle 20 vuotta itseään nuorempien kanssa — puheenaiheet ja mielenkiinnon kohteet ovat luonnollisestikin erilaisia eri ikävaiheissa. Työssä, jossa näkee korostuneesti elämän varjopuolia, on helppo kyynistyä. Melkein kaikki mahdollinen on jo tullut nähtyä, joten leipääntymistä ja apatiaa vastaan on myös taisteltava.
Suurin haaste ei olekaan työ itsessään, vaan se, millaiseksi se alkaa muovata ihmistä. Ennen kaikkea pitää varoa, ettei näitä tunteita näytä liian paljon ulospäin.
Plussia
Pitkästä työkokemuksesta on totta kai hyötyä. Harvemmin tulee tilanteita, jotka olisivat ennennäkemättömiä. Ikä tuo mukanaan myös hiljaista auktoriteettia. On epäreilua, että nuorempia työntekijöitä (ja aivan erityisesti naistyöntekijöitä) halutaan testata ja koetella ämpyilemällä kaikin tavoin vastaan. Tämä on kuitenkin valitettava fakta, johon ei auta muu kuin sopeutua. Varttuneempana miehenä pääsen tässä suhteessa helpommalla.
Karsastan keskustelua terassilautojen öljyämisestä, asuntolainojen lyhennyksistä tai tuijien suojauksesta. Erityisesti tänä keväänä olen pohtinut paljon elinvoiman ja vitaliteetin käsitteitä. Ne ovat asioita, joita haluan omassa elämässäni varjella. Kun viettää ison osan ajastaan nuorempien ympäröimänä, tavallaan siinä itsekin nuortuu — ainakin henkisesti.
Nautin tilanteista, joissa pääsee jakamaan jonkin viisauden murusen itseään nuoremmille. Nykyisessä työympäristössä mahdollisuuksia tällaiseen avautuu usein ja se onkin työskentelyn antoisin puoli. Hiljaisen mentorin rooli on minulle luonteva. En halua tuputtaa tai opettaa sanan kapeassa merkityksessä, mutta mielelläni näytän esimerkkiä ja kerron näkemyksiäni, jos niitä halutaan kuunnella.
Tyylikkäältä kuvissa näyttävä toimiasu ei enää motivoi. Vauhti ja vaaralliset tilanteet eivät enää motivoi. Turvatekniikkaan perehtyminen ei ole koskaan motivoinut. Mikä sitten motivoi?
Jos pystyy esimerkkinsä ja kokemuksensa kautta edes pienellä tavalla auttamaan nuorempia kollegoitaan eteenpäin. Se motivoi.
Kommentit
Lähetä kommentti