Siirry pääsisältöön

Juror #2:n filosofia

 

Juror #2 on vuoden 2024 lopulla julkaistu oikeussalidraama, jonka on ohjannut ja tuottanut Hollywood-ikoni Clint Eastwood. Elokuva nostaa esiin useita filosofisia ja psykologisia näkökulmia, joita voi verrata suorastaan Dostojevskin romaaniin. Tämä tekee siitä merkittävän ja katsomisen arvoisen filmin.

 

Elokuva kertoo Justin Kempin (Nicholas Hoult) tarinan. Hän on toimittaja, joka kutsutaan valamieheksi murhaoikeudenkäyntiin liittyen. Kempin vaimo Allison Crewson (Zoey Deutsch) on viimeisillään raskaana, joten Kemp haluaisi irrottautua valamiesvelvollisuuksista, mutta tämä jää turhaksi toiveeksi. Hänestä tulee oikeudenkäynnin valamies nro. 2. 

 

Lyhykäisyydessään oikeudenkäynnissä on kyse siitä, että miestä syytetään naisystävänsä murhasta. Tässä tapauksessa pariskunnan on nähty riitelevän baarissa, jossa mies on käyttäytynyt uhkaavasti naista kohtaan. Riita on jatkunut sateisella parkkipaikalla, jonka jälkeen nainen on tunnekuohussa poistunut yksinään kävellen myrskyisään yöhön. Miehen on nähty kävelevän kohti omaa autoaan ja tähän varmat silminnäkijähavainnot loppuvat. Lopputuloksena kuitenkin oli, että nainen päätyi jonkin matkan päässä rotkon pohjalle kallo haljenneena. Epäiltyjä on alun alkaenkin vain yksi ja ensikatsomalta miehen syyllisyys näyttää lähes varmalta. Yksi silminnäkijäkin on todistamassa, että olisi nähnyt miehen myrsky-yönä tähyilemässä rotkon pohjalle, johon uhri päätyi.

 

Tapauksen yksityiskohtien tarkentuessa ja tarinan tihentyessä käy selväksi, että valamiehellä nro. 2 on naisen kuolemaan johtaneesta illasta ensikäden tietoa — hän oli itsekin liikenteessä tuona kohtalokkaana lokakuun iltana ja itse asiassa voi mutkan kautta olla vastuussa naisen kuolemasta. Tästä alkaa Justin Kempin moraalinen kiirastuli. 

 

Pidän elokuvasta, koska se jättää katsojalle tulkinnanvaraa. Justin Kemp on ristiriitainen hahmo, ja on vaikea määritellä, onko hän tarinan protagonisti vai antagonisti. Hänen menneisyydestään paljastuu dramaattisia vastoinkäymisiä, joista selviytyminen nostaa Kempin positiiviseen valoon — hän on toipunut alkoholisti, joka on ollut neljä vuotta kuivilla. Lisäksi hän on vaimonsa kanssa selvinnyt henkisesti raskaasta kaksosten keskenmenosta. Juuri tällä hetkellä kaikki meni kuitenkin hyvin, kunnes kutsu valamiehistöön kävi. Keskenmenon jälkeen he ovat lopulta saamassa terveen vauvan. 

 

Justin Kemp uskoutuu moraalisesta dilemmastaan ainoastaan yhdelle henkilölle, AA-ryhmän vetäjälle Larry Laskerille (Kiefer Sutherland), joka on tehnyt työuransa juristina. Lasker neuvoo Kempiä siten, että totuutta ei voi kertoa. Ainoa tie ulos on, että valamiehistö antaa tapauksessa päätöksen, jossa vastaaja joko todetaan syylliseksi tai syyttömäksi. ”Hung jury”, eli tilanne, jossa valamiehistö ei pysty saamaan yksimielistä päätöstä johtaisi vain siihen, että tapausta alettaisiin tutkia uudelleen, ja tällöin Kempin oma osallisuus voisi tulla ilmi. 

 

Kempin moraalisen ongelman rajat ovat nyt piirtyneet esiin: vaihtoehtoja on kolme.

1.)   Totuus. Kemp voisi kertoa totuuden, mutta tällä olisi valtavat seuraukset hänelle itselleen, vaimolle ja juuri syntymäisillään olevalle lapselle.

2.)   Vastaajan toteaminen syylliseksi. Tuomio on annettava, joten tämä tyydyttäisi asianosaisten ja median suurimmat intohimot. Kempille tämä ratkaisu toki tarkoittaisi sitä, että hän olisi valmis moraaliseen katastrofiin lähettämällä syyttömän miehen vankilaan, mahdollisesti eliniäksi.

3.)   Vastaajan toteaminen syyttömäksi. Kemp tietää, että vastaaja ei ole syyllinen murhaan, vaikka muutoin ei ole kyse mallikansalaisesta. Toteaminen syyttömäksi herättäisi kysymyksiä, mutta olisi epätäydellisyydessään Kempille kuitenkin se vähiten huono vaihtoehto. 

 

Filosofisesta ja psykologisesta pohdiskelusta pitävälle henkilölle tämä elokuva antaa paljon. Kuinka rehellinen ja suoraselkäinen ihminen oikeastaan on? Kertoisitko itse totuuden, vaikka tietäisit sen johtavan omaan ja perheesi tuhoon? Voisitko ottaa kontollesi sen, että syytön mies joutuu eliniäkseen vankilaan? Onko asioiden kertomatta jättäminen ja syvälle mielen sopukoihin painaminen yhtä paha asia kuin suora valehtelu? Pystyisitkö jatkamaan elämääsi syyllisyydentunnon kanssa, jos syytön mies joutuisi vankilaan? 

 

Elokuvan voi katsoa Max-suoratoistopalvelusta. (maksumuuri)


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...