Järjestyksenvalvoja ja uudet katujengit

 

Kuvalähde: essexlive.news 

Leipätyössäni kauppakeskuksen järjestyksenvalvojana olen väistämättä paljon tekemisissä nuorten kanssa. Nuorison kaitseminen on ollut aina iso osa työtä, koska meluavat nuorisojoukot pelkällä olemassaolollaan aiheuttavat maksavalle asiakkaalle luotaansa työntävän tunteen ja mikäpä olisi kauppakeskukselle tärkeämpää kuin maksava asiakas. Niinpä järjestyksenvalvonnan yksi tärkeistä tehtävistä onkin aina ollut nuorisojoukkojen kaitseminen ja pitäminen poissa silmistä. 

 

Kauppakeskus on ollut nuorisolle hyvä ja turvallinen paikka ”hengailla.” Katujen sijaan ollut siisteissä sisätiloissa ja jatkuvasti aikuisen valvovan silmän alla. Jos jotain vakavampaa sattuu, niin apua on saatavilla hetkessä. Teini-ikään kuuluu luontaisena osana omien rajojensa testaaminen ja toisinaan se tehdään uhmaamalla järjestyksenvalvojia. Vaikka tilanne on siinä hetkessä rasittava ja ärsyttävä kaikille osapuolille, niin se vaan kuuluu nuoren kasvuprosessiin ja toisaalta järjestyksenvalvojan työnkuvaan. Niistä on aina selvitty ja toivon mukaan jälkikäteen opittu jotain — molemmin puolin. 

 

Aloitin työssä ensimmäistä kertaa vuonna 2008 ja pitkän aikaa asiointi nuorison kanssa oli juuri yllä kuvatun kaltaista. Nuorisojoukkoja siirrettiin maksavan asiakkaan silmistä ja aika-ajoin nuoret testailivat rajojaan tahallisesti kiristämällä järjestyksenvalvojan hermoja temppuilullaan. Ajan myötä kauppakeskuksen ”vakkarihengaajat” oppi tuntemaan nimeltä ja heidän kanssaan oli mahdollista päästä hyvään keskusteluyhteyteen. Jonkun ajan kuluttua sukupolvi vaihtui nuorempien ottaessa kauppakeskushengaamisesta ”eläköityneiden” paikan ja sama kuvio toistui uusien naamojen kanssa. 

 

Harvoin — jos koskaan — nuorten kanssa oltiin tekemisissä vakavien rikosnimikkeiden kanssa. Tällä tarkoitan esimerkiksi pahoinpitelyjä, ryöstöjä ja joukkotappeluja. Eläessämme vuoden 2023 loppupuolta on jokin muuttunut. Nuorten kanssa on yhä vaikeampi keskustella ja neuvotella mistään. Pitkällisetkään keskustelut eivät johda minkäänlaiseen käytöksen muutokseen. Pahoinpitelyt, ryöstöt, seksuaaliseen tekoon pakottamiset ja joukkotappelut toistuvat viikoittain. Nuorten hallusta löytyy toisen henkilön vahingoittamiseen soveltuvia astaloita yhä useammin. 

 

Viidentoista vuoden aikana pääkaupunkiseudulla on tapahtunut suuri demografinen muutos. Vuonna 2008 valtaosa kauppakeskuksissa hengaavista nuorista oli kantasuomalaisia. Nyt heitä harvemmin näkee ja lähes kaikki ongelmat johtuvat toisen tai kolmannen sukupolven maahanmuuttajien lapsista. Uutisista olemme saaneet lukea katujengien synnystä, ja kentältä käsin koettuna voin vahvistaa uutisten pitävän paikkaansa. 

 

Aikuisen miehen silmään nämä kikkarapäiset nuoret eivät vaikuta erityisen uhkaavilta. Sen vuoksi on helppoa sortua aliarvioimaan tilanteen vakavuutta. Heidän rikoksensa ovat hyvin halpamaisella tavalla tehtyjä. Esimerkiksi ryöstetään 14-vuotiaalta tytöltä puhelin ja käsilaukku 10-päisen joukon turvin väkivallalla uhkailemalla. Tai sovitaan joukkotappelusta kilpailevien etnisten ryhmien ja jengien välillä ja liuetaan juosten pakoon heti kun paikalle saapuu yksikin aikuinen, joka on valmis puuttumaan tilanteeseen. Pakotetaan teini-ikäinen tyttö invavessaan ja uhataan raiskata, jos hän ei anna oraaliseksiä. Rikosten uhreille nämä ovat vakavia paikkoja ja voivat jättää syvät arvet. Asiaa ei enää pitäisi vähätellä ja hyssytellä. En tiedä kuinka pitkälle on enää mahdollista mennä vain lieviä keinoja käyttäen. Nuorten katujengeistä on kehkeytymässä turvallisuusuhka, jonka pysäyttämiseen järjestyksenvalvojien käytössä olevat keinot ovat riittämättömiä. Järjestyksenvalvonnan tehtävänä, kun useimmiten on vain siirtää ongelma pois omalta toimialueelta. Tällöin samat ongelmat vaan jatkuvat jossakin toisaalla.

 

Asia on vaikea, koska se on syvästi politisoitunut. Aina kun hiemankin vihjaa Suomen seuraavan Ruotsin ikävän esimerkin jäljissä niin saa kuulla, kuinka kaukana tämä todellisuus vielä on. Fakta on, että valtaosa ongelmista juontuu maahanmuuttajataustaisiin jengeihin ja tämä puolestaan johtaa hyvin nopeasti rasismikeskusteluun. Rasistiksi väittäminen on vahva leima, jota tuskin kukaan haluaa otsaansa. Rasistikortin esiin vetäminen onkin tehokas tapa hyydyttää keskustelu aidosti olemassa olevasta ongelmasta. Säikähtäneenä rasistileimasta yksilö alkaa helposti itsesensuroimaan sanomisiaan, vaikka tietäisikin puhuvansa vain omin silmin nähdyistään tositapahtumista. 

 

Pääkaupunkiseudun kauppakeskuksista on tullut tila, joissa yksin tai pienessä porukassa liikkuvan nuoren ei ole järin turvallista viettää aikaansa. Katse kääntyykin lainsäätäjän suuntaan. Ruotsin katastrofaalinen tilanne ei ole syntynyt yhdessä yössä, vaan sen taustalla on vuosikymmeniä jatkunut sarja sinisilmäisiä ja huonoja poliittisia päätöksiä. Jälkiviisaana on taatusti helppo löytää hetkiä, joissa toisin toimimalla tuskin olisi päädytty nykytilanteeseen. Suomalaisen päättäjän tilanne on onnekas, koska länsinaapurin esimerkki tarjoaa valtavasti aineistoa, johon perustaa päätöksensä. Varoituksen sanoja on lausuttu. Toivottavasti niitä myös kuunnellaan.