Siirry pääsisältöön

Paasikiven-Kekkosen linja on kuollut - Natoon nyt tai heti!

                                                                            kuva: savon sanomat
  

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on lausunut, että Ukrainan aroilla taistellaan tällä hetkellä koko Euroopan kohtalosta. On selvää, että jos hullua diktaattori Putinia ei pysäytetä siellä, niin hänet täytyy pysäyttää jossain muualla. Esimerkiksi Suomessa, jonka Putin on aina katsonut kuuluvan Venäjän etupiiriin ihan riippumatta siitä, kuuluuko Suomi vai onko kuulumatta sotilaallisiin liittoumiin. 

 

Suomen Venäjä-suhdetta on kolmen kokonaisen sukupolven ajan hallinnut niin kutsuttu Paasikiven-Kekkosen linja, jota Wikipedia kuvailee seuraavasti: Paasikiven–Kekkosen linja tarkoittaa Suomen toisen maailmansodan jälkeistä ulkopolitiikan puolueettomuuslinjaa. Nimensä se sai sodanjälkeisistä presidenteistä Paasikivestä ja Kekkosesta. 

 

Paasikiven-Kekkosen linja on nyt kuollut ja kuopattu. Venäjä-suhde ei tule palautumaan ennalleen vuosikymmeniin, enkä näe mitään syytäkään edes yrittää pitää yllä jotain myyttistä erillissuhdetta, joka kuului Paasikiven-Kekkosen doktriiniin.  Niin uskomattoman törkeä ja julma teko tämä hyökkäys Ukrainaan on, että Venäjään ei voi suhtautua muuna kuin vihollisvaltiona. Ja pahempaa on tulossa. Nyt kun Venäjän ”erikoisoperaatio” ei tuottanut toivottua tulosta niin Venäjä kaivaa arsenaalista vanhat tutut metkunsa eli kokonaisten kaupunkien tuhoamisen ja silmittömän väkivallan myös siviilejä kohtaan. Tähän asti Venäjä on pidättäytynyt pahimmista sotarikoksista, mutta ne ovat tulossa. Tämä on nähty ja koettu esimerkiksi Tsetseniassa. 

 

Olen useasti toistanut, että Suomen pitäisi olla jo NATO:ssa. Perinteisesti argumentit liittymistä vastaan ovat liittyneet pelkoon Venäjän reaktioon. Tässä geopoliittisessa tilanteessa Venäjän mielipiteellä ei kuitenkaan tarvitse olla minkäänlaista painoarvoa. Kyseessä on roistovaltio, joka on ajautunut kansainväliseen marginaaliin. Pelottavaa on, että tässä tilanteessa Venäjällä ei ole enää mitään hävittävää. Ainoa keino heillä on raaka voimankäyttö ja sitä Putin ei epäröi käyttää. On ymmärrettävä, että Putin ei rationalisesti kalkyloi Suomen miehittämisen hintalappua tai poliittista kasvojen menetystä. Ainoa tavoite on palauttaa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneet rajat, koska hän haluaa jäädä historiaan suurena Vladimir Valloittajana. 

 

Eilen 28.2.2022 tasavallan presidentti Sauli Niinistö arveli, että NATO-jäsenenä Suomi varmaankin joutuisi Venäjän hybridivaikuttamisen kohteeksi ja jäsenyyshakemuksen käsittelyn aikana olisi alttiina Venäjän aggressiolle. Se on varmastikin totta, mutta tällaiseen pelkoon vetoaminenhan tarkoittaa sitä, että yhäti Venäjä sanelee Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Näin ainakin minun logiikkani asian ymmärtää. On toisaalta vedottu, että tämä ei ole ”oikea hetki” kun sotatila Euroopassa on käynnissä. Samat puhuvat päät toki väittivät syvän rauhan aikana, että myöskään silloin ei ole ”oikea hetki”, koska mitään turvallisuusuhkaa ei ole. ”Oikea hetki” retoriikka on kiertoilmaus sille, että NATO:on ei haluta liittyä. 

 

Ukraina on saanut länsimailta apua kaikin keinoin, paitsi että ulkomaalaiset eivät saapastaan Ukrainan aroille iske. NATO ei sodi puolueettomien valtioiden sotia. Jotkin NATO-vastustajat vetoavat, että Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio ja tämä muodostaa ihan riittävän pidäkkeen sotilaallista aggressiota vastaan. Tämä väite ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Venäjä ei pidä EU:ta yhtään minään ja sotilaallisessa konfliktissa ei ole olemassa mitään EU-armeijaa, joka meitä puolustaisi. Tähän on hyvä syy – NATO on olemassa ja tähän suurin osa Euroopan maista jo kuuluu. 

 

Yksinkertaisuudessaan tilanne on tämä. Venäjään ei voi luottaa, koska sitä johtaa hullu diktaattori, joka toimii täysin arvaamattomasti. Putin ammentaa ideologiansa vuosisataisesta historiasta, jossa Suomi kuuluu täysin kiistatta Venäjän etupiiriin. Mitään toimivaa Venäjä-suhdetta ei tule olemaan seuraaviin vuosikymmeniin. Neuvottelun tie on loppuunkuljettu ja mitään myyttistä erillissuhdetta ei ole. Venäjä on vihollisvaltio, minään muuna sitä ei voida nähdä pitkään aikaan. 

 

NATO:a voi lähestyä vaikka kotivakuutusanalogian kautta. Kun talosi on jo liekeissä niin ei silloin ole hyötyä enää soittaa OP-Pohjolan asiakaspalveluun. Kotivakuutusta ei heru eikä tipu. Yhtä lailla on tilanne NATO:n kanssa. Kun Putin roudaa rautaa rajalle niin siinä vaiheessa on myöhäistä jäsenhakemusta sisään laittaa. Mikä intressi NATO:lla olisi myötämielisyyteen kun vuosikymmenet on soudettu ja huovattu jäsenyyden kanssa ja sitten tosipaikan tullen oltaisiin vailla liittolaisia kuolemaan puolestamme? Aivan ymmärrettävää, että tällä logiikalla NATO ei toimi. 

 

Jos Putin hyökkää Suomeen niin liittoutumattomana taistelemme Suomena yksin heitä vastaan sotatantereella. Tämä johtaa aivan tarpeettomaan määrään suomalaisten ihmisten kuolemia. Vaihtoehtona on olla NATO:n jäsenenä, joka itsessään on erittäin pitävä pidäke minkäänlaista sotilaallista aggressiota vastaan. Ja jos sellainen joka tapauksessa tulee niin ainakin meillä olisi parasta mahdollista apua saatavilla.

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...