Siirry pääsisältöön

1000 ja 1 tekosyytä olla liikkumatta



-          Hei Matti! Mitenkäs siellä salilla meni kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen?
-          Vapisin, tärisin ja melkein oksensin. 

Tänään vihdoin tein sen ja liityin Rantakylän Energylle. Alun perin tämä oli tarkoitus tehdä jo heinäkuun 16. päivä jalkapallon MM-kisojen päätyttyä, mutta tekosyitä oli monia. Rahat vähissä ja energiatasot nollilla henkisesti raskaan työn takia. Toukokuussa juoksin selvisin puolimaratonin, mutta sen jälkeen koko kesän aikana liikunta jäi melkein nollille. Kappas kummaa, samalla selkävaivat palasivat. Jo silloin nuorena lukiolaispoikana kun salilla käynti oli elämäntapa, niin huomasin, että nimenomaan selkälihakset olivat heikot suhteessa muihin lihaksiin. Liikunnan jääminen pois ja istumatyö sitten varmistivat sen, että kesän aikana viheliäinen jomotus palasi. Kivuksi en sitä sanoisi, koska se halventaa niitä, jotka oikeasti kärsivät selkäkivuista. Joka tapauksessa epämiellyttävä tunne. 

Silloin kun puhutaan perusterveestä ihmisestä, jolla ei ole terveydellisiä rajoitteita, niin liikunnan jättämistä pois ei voi perustella millään järkevällä syyllä. ”Kiire” tai ”ei ole rahaa” tai ”en jaksa, ei ole energiaa” eivät ole hyväksyttäviä syitä. Kaikkia noita tekosyitä olen käyttänyt, viimeksi menneen kesän ajan. Käydäänpä läpi nämä kolme yleistä tekosyytä. 

”Kiire” 

Ymmärrän kyllä sen, että vaikkapa pienten lasten äidillä tai isällä tilanne on hankala. Lapsukaisia ei voi jättää hetkeksikään ilman valvontaa ja vähintäänkin toisen pitää painaa niska limassa töitä, jotta saisi pilttiä pöytään ja pankille asuntolainan korkoineen maksettua. Poistuminen tuosta tilanteesta salille tai lenkille pariksi tunniksi tuntuu varmasti itsekkäältä, ellei jopa mahdottomalta. Tässä kohtaa kyse on priorisoinnista ja aikataulutuksesta. Vaikka tilanne on varmasti hankala, niin silti miljoonat pariskunnat ympäri maailmaa pystyvät yhdistämään nämä asiat. Itselläni ei ole perhettä, joten koitan varoa neuvomista ja ”saarnaamista” asioista, joista ei ole ensikäden kokemusta. En minä oikeasti voi tietää, mutta esimerkit kertovat, että monet ovat tuossa myös onnistuneet. 

”Ei ole rahaa”

On totta, että monet liikuntaharrastukset vaativat rahaa. Näin on erityisesti silloin, jos haluaa harrastaa ryhmäliikuntaa ja niinkin yksinkertainen asia kuin hiihtäminen vaatii vähintään sen parinsadan euron alkupanostuksen. Tässäkin on kyse priorisoinnista – rahan laittaminen omaan hyvinvointiin ei ole tuhlausta. Ja jos väliaikaisesti on oikeasti todella tukala tilanne, niin ilmaisia tapoja liikkumiseen kyllä löytyy.

”En jaksa, ei ole energiaa” 

Ellei kyse ole aidosti terveydellisestä syystä, niin tämä ei ole mitään muuta kuin laiskuutta. Liikunta on luonnon antidepressantti. Liikuntasuorituksen aikana pääsee hetkeksi henkisesti irti kaikesta murheista. Tämä on uskomattoman helppoa unohtaa ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre. Mitä kauemmin jää vellomaan raha-, työ-, opiskelu tai ihmissuhdemurheita, niin sitä syvemmälle siihen suohon uppoaa. Samalla henkinen rautakanki lähteä liikkeelle muuttuu koko ajan jäykemmäksi. Passivoituu. Uskon, että monet pitkäaikaistyöttömät kärsivät tällaisesta viheliäisestä kierteestä. Jos itsensä kuitenkin saa tsempattua liikkeelle, niin eron huomaa melkeinpä välittömästi. Energiatasot nousevat ja mieli kirkastuu. Elämään tulee uutta sisältöä. 

Miksi kirjoitin tämän tekstin? Pari tuntia sitten poistuessani salilta ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen olin hyvin pettynyt itseeni. Olin kevyestä salitreenistä niin poikki, että vaatteiden pukeminen suihkun jälkeen tuntui ylivoimaiselta tehtävältä, kun vaan vapisutti, tärisytti ja huimasi. Pihallakin piti vielä nojailla kaiteeseen ja melkeinpä pidätellä oksennusta. Kämpille päästessä piti vielä pötkötellä sängyllä 10 minuuttia ennen kuin olo alkoi normalisoitua.  Ja kyse ei ollut mistään päätähuimaavasta urheilusuorituksesta, vaan kevyestä salitreenistä. Tämä teksti toimii muistutuksena itselle, kun seuraavan kerran päätän heittäytyä laiskaksi. Uskon myös, että joku muukin pystyy näihin samaistumaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...