Siirry pääsisältöön

Yksi seitsemästä



Tämän blogikirjoituksen julkaisu on pitkällisen harkinnan tulos. Eihän ihmisillä ja etenkään suomalaisilla miehillä ole tapana ”avautua” henkilökohtaisista ongelmistaan. Ne kun on syytä ratkoa kaikessa hiljaisuudessa lähipiirin kesken. Itse haluan kuitenkin toimia toisin. Minun on jotenkin helpompi hengittää kun saan purettua asiat sisältäni ja minulle puhumista luontevampi tapa on aina ollut kirjoittaminen. Ja mikäli yksikin tämän lukenut henkilö saa tästä tarvittavaa ”vertaistukea”, niin olen sentään tehnyt jotain hyvää. Uskallan ottaa tämän aran asian esille, koska tiedän etten ole yksin. Yli 360 000:lla henkilöllä Suomessa on maksuhäiriömerkintä ja 20-29 vuotiaille miehillä joka seitsemännellä on merkintä rekisterissä. Minä olen yksi seitsemästä.  



Olen ollut taloudellisesti tiukilla oikeastaan viimeiset 7 vuotta. Reilu parikymppisenä sällinä taloudenhallinta ei ollut vahvimpia osa-alueitani ja vanhempieni tapaan kulutin enemmän kuin tienasin. En tarkoita ulkomaanmatkoja ja uusia trendivaatteita viikottain, mutta hommasin auton ja muutin kalliimpaan kämppään vuokralle. Duunarin palkalle tuo oli liikaa. Ajauduin kulutusluottokierteeseen ja täysipäiväisesti työssä käydessäni selvisin täpärästi kaikista maksuista. Alkuvuodesta 2013 olin tehnyt kokoaikaisesti töitä viimeiset 4,5 vuotta ja olin aivan kypsä. Oli aivan pakko päästä pois oman jaksamisen ja hyvinvoinnin takia. Hain Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Otin töistä lopputilin ja viimeiset pari kuukautta ennen pääsykokeita keskityin vain ja ainoastaan lukemiseen. Se kannatti – huolimatta keskinkertaisista arvosanoista lukiossa pääsin erinomaisesti menneen pääsykokeen perusteella sisään. Tuosta saavutuksesta olen ylpeämpi kuin mistään muusta koko 29:n elinvuoteni aikana. 

Opiskellessa Joensuussa olin onnellinen. Hyvin lyhyessä ajassa tutustuin aivan uudenlaisiin sosiaalisiin ympyröihin ja löysin omasta persoonastakin ihan uuden puolen – puolen, josta itsekin pidin. Alun alkaenkin tiesin, että tässä saattaisi käydä huonosti. Minun täytyi edelleenkin kuukausittain lyhentää kulutusluottajani ja kun mitään osa-aikaistakaan työtä en Joensuusta löytänyt niin upposin todella syvälle talousongelmiin. Jo joulun aikana oikeastaan tiesin sisimmässäni, että kehnosti tässä käy. Kevään ajaksi jäin kuitenkin Joensuuhun. Opiskelut sujuivat hyvin ja sain tuona aikana valtavasti uusia kavereita. Taloudellisesti upposin yhä vaan syvemmälle. Uppiniskaisesti halusin välttää maksuhäiriömerkinnän viimeiseen asti ja epätoivoissani otin jopa pikavippejä. Jälkiviisaana tuo oli paha virhe. Kaivoin itselleni vain syvempää kuoppaa. 

Kesäksi 2014 sitten palasin entiseen työpaikkaani ja tuossa vaiheessa vielä elätin toiveita, että pystyisin syksyllä palaamaan yliopistoon. Se jäi haaveeksi, koska olin uponnut liian syvälle velkoihini. Kesän aikana sain käräjäoikeudesta ensimmäisen yhteydenoton, jossa kerrottiin velkojeni siirtyvän ulosottoon. 

Siinä se sitten oli. Vaihtoehdot jäivät vähiin. En voinut muuta kuin painaa elämässäni ”pause” nappia, kunnes kaikki velat joskus on kokonaan maksettu. Matkaa tuohon hetkeen on vielä 5816,24€. Hyvä puoli tässä kamalassa tilanteessa on se, että käsittääkseni ulosottoon ei pitäisi enää uusia maksuja mennä. Olen nyt puolitoista vuotta jokaisesta palkastani maksanut kolmasosan ulosotolle ja arvioin, että vielä 6-8kk tätä kurimusta kestää. Hyvällä tuurilla ensi vuonna pääsiäisen aikoihin alan olla kuivilla. 

Tuo on painolasti, jota kannan mukanani koko ajan ja tulen kantamaan vielä monia vuosia. Maksuhäiriömerkintä kun jää muistoksi senkin jälkeen kun velat on maksettu. Päivääkään ei kulu ilman, että harmittelisin asiaa ja sen takia joudun tarkkaan katsomaan ostanko lounaaksi neljä karjalanpiirakkaa 0,25€ kappalehinnalla vai valmiiksi tehdyn patongin? Onko minulla varaa ostaa kuukausi seutulippua kerralla vai joudunko kikkailemaan kaksi viikkoa kerrallaan? Tämä on sitä minun arkea ulosoton kanssa. Minun mielialat vaihtelevat paljon yhdenkin päivän aikana. Lähes aina ongelmat juontavat juurensa noihin rahahuoliin. 

Nyt alkaa kolmas perättäinen lukuvuosi kun olen poissaolevana yliopistosta. Edelleen elättelen toiveita siitä, että pääsisin opintoja jatkamaan vuoden päästä syksyllä. Alustavasti olenkin asioita selvitellyt ja teoriassa se onkin mahdollista. Käytännössä tiellä on vielä aika monta estettä, joista ensimmäisenä tuo 5816,24. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, kuten ikivanha lattea sananlaskukin kertoo.

Kuva: yle.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...