Leikata pitää, mutta ei minulta

Hallituksen viikko sitten esittämä leikkauslista palkansaajille on aloittanut melkoisen myrskyn. Netin keskustelupalstat ovat täyttyneet tulikiven katkuisista viesteistä ja asiasta on puhuttu varmasti ihan jokaisella työpaikalla ympäri Suomen. Perjantaina järjestetään poliittinen mielenilmaus, joka ainakin julkisen liikenteen osalta tarkoittaa käytännössä 12 tunnin mittaista lakkoa. Suomi pysähtyy. Kuinka totaalisesti, sen näkee sitten vasta perjantaina. 

Erilaisten asennetutkimusten mukaan (kts. lähde) suomalaisten kriisitietoisuus on korkealla. Jos näin on, niin miksi kansa raivostui hallituksen toimista? Luulen tietäväni vastauksen. 

Toisen maailmansodan jälkeen on eletty ennennäkemätöntä hyvinvoinnin ja talouden kasvun aikaa. Toki siihen on mahtunut mm. 1990-luvun alun lama, mutta isossa kuvassa suunta on ollut koko ajan ylöspäin. Koko yhteiskunta on rakennettu oletukselle ikuisesta kasvusta, josta olen aiemmin kirjoittanut. Oletusarvo on se, että hyvinvoinnin huippupiste ei tule koskaan vastaan. Aina voi mennä paremmin, kehityksessä ei voida mennä taaksepäin. Laskusuhdannetta seuraa joka tapauksessa noususuhdanne, näin se vaan menee. 

Entä jos näin ei olekaan? Jos vetää tuhansien vuosien kaaren historiasta niin onhan degeneroituminen (rappeutuminen, vaurioituminen) mahdollista. Antiikin akvedukteja seurasi ”pimeä” keskiaika.

Arjessa tuo ajattelumalli tarkoittaa vaikkapa sitä, että työntekijä ei voi edes kuvitella mahdollisuutta, jossa ulkopuolinen taho (hallitus) tulee ja sanoo, että sinun palkkaasi lasketaan. Aivan käsittämätön ja ennenkuulumaton ajatus. Kyllähän se kiukuksi pistää, se on luonnollista. 

Palataan kriisitietoisuuteen. Sivistynyt uutisia seuraava kansalainen kyllä tiedostaa, että eletään laskusuhdanteen aikaa. Syntyy kriisitietoisuus. ”Jotain on tehtävä.” Ajatuksena on kuitenkin se, että poliitikot ja talousviisaat tekevät jollain ylätasolla päätöksiä ja siitä ne asiat lutviutuvat. Ajatellaan, että minun arkeani ne eivät tule muuttamaan. Kriisitietoisuus ei ylety omaan napaan asti. Omista eduista halutaan pitää kiinni viimeiseen asti. 

Henkilökohtaisesti hyväksyn sen, että minultakin leikataan. Uskon kuitenkin, että parempiakin tapojakin olisi kuin nämä hallituksen esittämät toimenpiteet. Esimerkiksi se julkisuudessa esillä ollut lomarahojen puolitus olisi tasapuolisempi ratkaisu. Ammattiyhdistysliikkeen kriisitietoisuuden taso ei kuitenkaan taida olla tarpeeksi korkealla, että neuvottelutulosta saataisi.

Lähteet

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/eva%20asennetutkimus%20rakenneuudistus-17932 )