Siirry pääsisältöön

Hengellisyys





Päädyin pohtimaan hengellisiä asioita erikoisen mutkan kautta. Aloitin historian sivuaineopinnot yliopistossa. Uskonto ja erilaiset jumaluudet ovat kulkeneet ihmisten mukana vuosituhansia ja sen takia historian ymmärtämisen kannalta on pakko ymmärtää jotain myös uskosta. Niin suuresti se on vaikuttanut historian kulkuun. Esimerkiksi idän ja lännen tai kristinuskon ja islamin vastakohtaisuuden alkuna voidaan pitää ristiretkiä. Olkoonkin, että ristiretkiä on mollattu glorifoiduksi ryöstöretkeksi, niin kyllä siellä taustalla oli se opillinen syy ja paavin käsky. 

Kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon, mutta kuten niin monilla muillakin, niin eipä tuo (ainakaan tähän asti) ole juuri mitään merkinnyt. Rippikoulun olen käynyt ja opetellut ulkoa ne asiat mitä siellä piti opetella, mutta ei siinä mistään hengellisyydestä paljoa tietoa ollut. Kirkossa olen yleensä käynyt kerran vuodessa, jouluna, jos silloinkaan. Toisaalta en missään nimessä koskaan ole tuntenut itseäni ateistiksi, vaan olen aina uskonut johonkin yliluonnolliseen, ihmistä suurempaan voimaan. En vain ole tiennyt mihin, enkä oikeastaan ole liiaksi sitä edes ajatellut. 

Historiantutkimuksen valossa Jeesus Nasaretilainen on oikeasti elänyt Palestiinan alueella noin 2000 vuotta sitten. Jeesus ei siis ole pelkkä myytti, mutta onko hän oikeasti kävellyt vetten päällä, noussut kolmantena päivänä kuolleista, kävellyt maan päällä vielä 40 päivää ja noussut taivaisiin istuakseen Jumalan oikealla puolella? En tiedä. Se on kuitenkin varmaa, että tavalla tai toisella Jeesus on ollut erittäin merkittävä henkilö. Ei historiankirjoitus muista ketä tahansa puuseppää. 

Kuolemanjälkeinen elämä ja suuremman voiman olemassaolo ovat suuria kysymyksiä, jotka ovat mietityttäneet ihmisiä aina. Itse uskon kumpaankin ja vahvin todiste näiden olemassaololle ovat ns. kuolemanrajakokemukset. Tällä tarkoitan tapauksia, jossa ihminen on jo todettu lääketieteellisesti kuolleeksi, mutta on palannut elävien kirjoihin. Kun näitä henkilöitä on sitten jälkikäteen haastateltu, niin kokemukset ovat hämmentävän samankaltaisia. Ruumiista irtautuminen, (on kyetty katsomaan  omaa elotonta ruumista)  suuri portaikko, valkoinen valo, jota kohden on kutsuttu tulemaan. Portaikon yläpäässä valkoinen valo on muuttunut ihmishahmoksi, jonka kanssa on voitu käydä keskustelua. Lopulta tämä hahmo on sanonut, että sinun aikasi ei ole vielä, sinun täytyy mennä takaisin. Ja sitten he ovat heränneet henkiin.

Hämmentävintähän tuossa on se, että erittäin suuri osa näistä kuolemanrajalla käyneistä ovat tehneet kokemuksensa jälkeen täydellisen elämänmuutoksen. Huomattavan suuri osa on myös kääntynyt uskoon. Monesti he myös kertovat, että eivät enää pelkää kuolemaa. Nämä kuolemanrajalla käyneet usein myös höpöttävät jostain rakkaudesta ja lähimmäisen auttamisesta raamatun opetusten mukaisesti. Totta kai tuon kuolemanrajakokemuksen voi tulkita myös aivojen kemiaksi ja ilmiöksi, johon tiede ei ole vielä vastausta löytänyt. Minulle se on kuitenkin jotain muuta. 

Mitä tästä sitten pitäisi mukamas saada irti? Maan päällä ihmisen asemaa mitataan vaikutusvallan, rahan ja omistusten kautta. Olet onnistunut kun olet vaikuttavassa asemassa, pankkitilillä on rahaa ja omistat autoja, taloja ja yrityksiä. Tuollaiseen asemaan taas on vaikeaa päästä, ellei aseta omaa etuaan muiden edelle. Minä vaan luulen, että kun seisoo siellä portaikon yläpäässä juttelemassa tämän yliluonnollisen ihmishahmon kanssa, niin maallisella vaikutusvallalla, rahalla ja omistuksilla ei ole paljoa merkitystä. 

Tuossa on nyt koottuna vähän hajanaisia ajatuksia yhteen. Pääpointtina koko kirjoituksessa on se, että joskus on hyvä ajatella muutakin kuin niitä pankkitilin numeroita. Tietysti asia ei ole suinkaan yksioikoinen, koska rahan valta on tunkenut läpi koko yhteiskunnan ja rahan avulla on mahdollista tehdä myös paljon hyvää. Mutta se onkin sitten ihan oma aiheensa.


Kuolemanrajakokemus, dokumentti, Yle, 23min


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotin 20 kg - näin sen tein

  Viime jouluna tajusin, että olin ajautunut pisteeseen, jossa en enää tunnistanut itseäni. Ylipaino alkoi haitata arkea tavalla, jota en voinut enää sivuuttaa. 80 % ruokavaliota ja 20 % liikuntaa. Tietenkään tämä ei ole yleispätevä ohje, mutta omalla kohdallani koin onnistumisen avainten löytyvän juuri tästä mantrasta. Liikunta kun oli jollain tavalla osa päivärutiinejani myös silloin, kun paino huiteli 120 kilon paikkeilla.    Päätöksen taustat Alle sadan kilon lukemissa olen viimeksi ollut vuonna 2015 ja painooni jollain tasolla tyytyväinen edellisen kerran vuonna 2020. Pidän päiväkirjaa, joten sitä kautta on helppoa palata viime joulukuun tunnelmiin. Muutama asia korostuu. …pääpointtina se, että en voi enää viivyttää tätä asiaa ja tuntuu, että se on pakko tehdä nyt tai ei koskaan. Työputkien jälkeen olen niin rättipoikki, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Kuten esimerkiksi eilen luulin tulleeni kipeäksi, mutta kyse ei ollut muusta kuin väsymyksestä. ...

Alkuvuoden kohukirja: Itsekkyyden aika

  Harva kirja on omassa somekuplassani herättänyt niin paljon tunteita kuin Liisa Keltikangas-Järvisen ”Itsekkyyden aika.” Suurimmaksi osaksi kirja on saanut kehuja, mutta myös soraääniä on sekaan mahtunut. En halunnut jäädä tästä keskustelusta ulkopuoliseksi, joten marssin kirjakauppaan ja ostin oman kopioni.    Mistä kirja kertoo? Kirjan ydinväite on mielestäni tämä: Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on mennyt jo liian pitkälle. Olemme siirtyneet yltiöyksilöllisyyden aikaan, joka korostaa narsistisia persoonallisuuspiirteitä ja tekee ihmisistä puhtaasti itsekkäitä. Teesinsä tueksi kirjoittaja vyöryttää paljon tutkimustietoa ja esimerkkejä. Kirjassa pohditaan nykyihmisen loukkaantumisherkkyyttä, lasten kasvatustapoja, ihmiskuvan muutosta, persoonallisuussyrjintää ja sosiaalisen median negatiivista vaikutusta muiden aiheiden muassa.    Kärkevä kirjoitustyyli Keltikangas-Järvinen on tehnyt mittavan uran tutkijana, mutta tässä teoksessa hän on jätt...

Pelkään Trumpia hieman, mutta Vancea paljon

  Venezuelan diktaattori Nicolas Maduron syrjäyttämisen jälkeen Donald Trumpin pelko on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Erinomaisesti onnistunut sotilasoperaatio on nostattanut presidentin itseluottamuksen vielä uudelle tasolle. Haastatteluissa Trump on viitannut kintaalla kansainväliselle oikeudelle, Natolle ja uhitellut entistä vakavammin Grönlannin valloittamisella. Kuluneella viikolla Trump oli muun muassa todennut, että ainoa rajoite on hänen oma moraalinsa. Tilanteeseen Trumpin kanssa on syytä suhtautua vakavasti, mutta vielä suurempi uhka väijyy varjoissa ja se on varapresidentti J.D. Vance.   Trump: arvaamaton mutta ymmärrettävä Trumpin mieli muuttuu nopeasti, jonka vuoksi hän on syystäkin saanut maineen arvaamattomana johtajana. Trumpin oikut ovat nostaneet myös Euroopan johtajat suurempaan hälytystilaan kuin vuosikymmeniin. Transatlanttiseen yhteistyöhön ja Yhdysvaltoihin sotilaallisena suojaajana ei voi enää entisellä tavalla luottaa. Toisesta näkökulmas...